Anime-kuulumisia kesäkuulta ja draamaa saippuasta!

Keskiviikko on mainio päivä esitellä anime-maailman uutisia. Ai miksikö? En minä tiedä. En nyt vain muutakaan intro tähän keksinyt. Jottei mene nolommaksi, niin parempi aloitella.

DR.STONE

Crunchyrolliin on ilmestynyt erikoinen anime-uutuus, joka kiehtoo minua oudolla tavalla. Sen esittelyvideoissa kerrotaan kuinka ihmiset ovat muuttuneet kiveksi ja muutama henkilö päättää rakentaa sivilisaation uudelleen. En lakkaa hämmästelemästä sitä kuinka animessa saadaan väännettyä tikustakin kokonainen sarja. Kyseessä on siis Dr. Stone ja ainakin esittelyvideon mukaan jännitystä saadaan revittyä jopa saippuan tekemisestä. Tämähän on pakko katsoa!

AKIRASTA LIFE-ACTION -ELOKUVA

Akirasta on vihdoin tulossa live-action -elokuva. Sen takana on niinkin yllättävä nimi kuin Leonardo DiCaprio. Warner Bros. on ilmoittanut että elokuva olisi valmis toukokuussa 2021. Elokuvaan on luvattu itämaisia näyttelijöitä, eikä “valkopesua” tarvitse pelätä kuten kävi Ghost In Shell -elokuvassa.

CHIBLILLE OMA TEEMAPUISTO

Chibli, tuo idän Disney, saa oman teemapuistonsa Japaniin. Ovet on tarkoitus avata vuonna 2022, joten melkoisen nopeaa puisto on tarkoitus pystyttää. Sinne on tarkoitus tehdä viisi teema-aluetta, joista kaksi on vahvistettu. Toinen perustuu Liikkuvaan linnaan ja toinen Prinsessa Mononokeen. Chiblin luomat maailmat ovat kyllä sellaisia, että niissä vierailisi mielellään. Minkä elokuvan maisemat sinä haluaisit kokea?

Jos Chiblin perustajan Hayao Miyazakin edesottamukset kiinnostavat, niin nyt olisi mainio tilaisuus katsoa hänestä tehty elokuva 10 Years with Hayao Miyazaki netistä ilmaiseksi. Tarjolla on neljä osaa, joista jokainen kestää miltei 50 minuuttia. Kannattaa ehdottomasti katsoa!

FLIP FLAPPERS

Olen seuraillut Crunchyrollin videoita Youtubesta ja katsonut josko sieltä pomppaisi joku hyvältä vaikuttava anime seurantalistalle. Kesäkuussa törmäsin Flip Flappers -animen lopputunnariin ja siinä oli jotain todella nostalgista. Se muistuttaa kovasti lapsena näkemieni animaatioiden loppuja. Myös sarjan tyyli näyttää hyvältä, aivan kuin se olisi puuväreillä väritetty. Onko anime sinulle tuttu? Uskallatko suositella sitä?

Alla olevasta kohtauksesta tulee kovasti mieleen Adventure Timen ne jaksot, joissa päähahmokaksikko pelastaa kyläläisiä erilaisista pinteistä.

GOBELINS

Gobelins on ranskalainen animointiin, graafiseen desingiin, videoihin, peleihin ja valokuvaukseen keskittynyt koulu, jonka vuosittaisen festivaalin jokaiselle viidelle päivälle tehtiin Japani-aiheiset trailerit. Lopputuloksena oli mainioita tuotoksia, jotka voit kaikki katsoa alta:

Ramen

Tokyo Apocalypse

Tokyo Idols

Senjo

A Taste of Tokyo

MUUALLA NETISSÄ

Animation Magazine julkaisi lehdessään artikkelin animen tilasta ja kysynnästä. Nyt se on heidän nettisivuillaan kaikkien luettavana.

Mangakartta ei varsinaisesti animeen liity, mutta sen verran läheltä liippaa, että pakko täälläkin mainostaa. Tällä hetkellä on jo neljäs podcast-jakso menossa. Mainiota kesäkuunneltavaa!

ViniiTube -kanava tekee mainioita listoja animesta. Tässä esimerkiksi 10 parasta tappelua jättiläisiä vastaan:

Tässä tämänkertainen uutipläjäys. Kiitos sinulle lukemisesta! Huomenna taas jatketaan!

Ystäväsi,

Guf