Blogi

Over The Garden Wall – DVD-esittely

Over The Garden Wall – DVD-esittely

Julkaisuesittely
Halloweenin alla esittelin Over the Garden Wall -minisarjan ja nyt haluan esitellä sinulle sen DVD-julkaisun. Ensikokemuksestani kertovassa artikkelissa väitin, että sarjaa olisi vaikeasti saatavilla, mutta onneksi tämä ei pidä paikkaansa. Paula kertoi artikkelin kommenteissa, että sarja on katsottavissa myös Netflixissä nimellä Piha-aidan tuolla puolen. Samalla nimellä se on saatavilla myös HBO:lla ja Elisa Viihteellä. Näistä suoratoistopalveluista huolimatta, joskus voi olla viisasta hankkia fyysinen kappale omaan hyllyyn ja nyt aion kertoa oman mielipiteeni siitä, että onko Over the Garden Wall -animaation DVD-julkaisu ostamisen arvoinen. Päävalikko Kuten odottaa saattaa, päävalikko on hyvin minimalistinen. Paitsi, että siihen vaikuttaa rajallisempi DVD-formaatti, myös käytetty budjetti taitaa olla pienempi kuin mitä esimerkiksi Disneyllä. Aloitusruudussa poseeraa Greg ja taustalla soi kaunis pianomusiikki. Musiikin toistuvuus on onneksi tarpeeksi pitkä, joten se ei pääse ärsyttämään. Play all Ensimmäisessä valikossa…
Read More
Fantasia – Julkaisuesittely

Fantasia – Julkaisuesittely

Julkaisuesittely
Tämän artikkelin piti tulla jo viime viikolla ja sainkin sen valmiiksi ajoissa pientä puuttuvaa osiota lukuunottamatta. Näissä julkaisuarvosteluissa eniten aikaa vie yleensä kommenttiraitaan tutustuminen ja yllätyinkin suuresti kun huomasin, että tässä elokuvassa niitä oli peräti kolme kappaletta. Kolme! Jo itse elokuva katselu sai minut nukahtamaan, joten tiesin etten saisi noita kommenttiraitoja katsottua yhden viikonlopun aikana. Minulle on tärkeää saada käytyä koko julkaisu läpi ennen kuin sen esittelen täällä ja siksi päätinkin siirtää tämänkin artikkelin julkaisua. Olen siis nähnyt kuluneella viikolla niin paljon tanssivia alligaattoreita, että ne pyörittelevät virtahepoja jo unissanikin! Valikko Kun tämän blu-ray -levyn nakkaa koneeseen (katson elokuvat tietokoneellani), liukuu ruutuun aika kaunis ja värikäs valikko. Olen itse asiassa positiivisesti yllättynyt! Lumikin ja Pinocchion valikkojen jälkeen en uskaltanut odottaa tältäkään mitään ihmeellistä, mutta pakko todeta, että tätä valikkoa voisi…
Read More
Over the Garden Wall – Ensikokemus

Over the Garden Wall – Ensikokemus

Ensikokemus
Tällä kertaa jätetään Disney sivummalle ja tutustutaan Cartoon Networkin tuotantoon. Ollakseni ihan rehellinen, kyseessä on toinen kerta kun katson minisarjan Over the Garden Wall:n läpi, mutta se ei haittaa yhtään. Sen verran laadukkaasta animaatiosta on kyse. Törmäsin Over the Garden Wall -animaatioon erään Youtube-kanavan kautta, jossa kanavan omistaja esitteli itselleen tärkeitä animaatioita. Kuvaus sai minut kiinnostumaan sarjasta sen verran, että tilasin omani Amazonista.  [HUOM: Kyseinen linkki on kumppanuuslinkki, joten jos ostat tuotteen kyseisen linkin kautta, saan myynnistä pienen siivun itselleni. Tämä ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä. Jos päätät käyttää linkkiäni, iso kiitos sinulle!] Tunnelma Animaation kuvasto on hyvin satukirjamainen. Värit ja tunnelma ovat hyvin syksyisiä ja sopivat lokakuiseen fiilikseen. Piirrosjälki on tyylikästä ja ihmishahmoista tulee mieleen muumien sivuhahmot. Musiikki on kaunista ja henkii 1800-luvun lopun synkkää eleganssia. En ole taiteiden…
Read More
Fantasia – Ensikokemus

Fantasia – Ensikokemus

Ensikokemus
Fantasian katsomista olen odotellut jo tovin. Muistan kun joskus sitä koulussa katseltiin ala-asteella, mutta elokuvan sisältö ei ole jäänyt mieleen. Sen toki tiesin, että Fantasia on musiikin ja animaation yhteensulautuma ja näin aikuisena intellektuellina luonnollisesti odotan tätä kulttuuri-ikonia innolla. Tai ehkä se nyt ei ihan noin mennytkään.. Ennakkofiilikset Kuten jo totesin, muistini elokuvasta on niin hataralla pohjalla, että on kuin katsoisin elokuvaa ensimmäistä kertaa. Disney on kuitenkin tehnyt markkinoinnissaan niin hyvää työtä ettei minulle ole jäänyt koskaan epäselväksi, että Mikki taikurin oppipoikana on esiintynyt juuri tässä elokuvassa. Senkin tiesin, että kyseessä on kokoelma lyhyempiä animaatioita orkesterimusiikin säestyksellä. Herään yleensä jo aamu kuudelta, keitän kahvit ja katselen elokuvia tai luen kirjoja. Näin myös vapaapäivinä. Tällä kertaa laitoin koneeseeni pyörimään tämän Fantasian. Virhe. Vaikka herään aikaisin, se ei tarkoita että heräisin luonnostani…
Read More
Kuukauden animaatio-poiminnat – 09.2018

Kuukauden animaatio-poiminnat – 09.2018

Kuukauden uutiset
Eipä tiennyt maahinen mihin rupesi kun päätti seurata nettipoimintoja kuukausikoosteita varten! Huhhuh! Materiaalia pukkaa ovista ja ikkunoista ja tähänkin artikkeliin niitä mahtui vain pieni osa.  Pitkä tästä tuli siitäkin huolimatta. Teet itsellesi palveluksen jos lisäät tämän sivun kirjanmerkkeihisi ja jatkat lukemista myöhemmin mikäli et jaksa tai ehdi sitä kerralla lukea. Luvassa on nimittäin useita hyviä artikkeleita, trailereita ja kokonaisia lyhytanimaatioita. Eli paina sitä tähteä sieltä osoitteen vierestä, niin päästään artikkelin kimppuun! Uutiset Aloitetaan uutisilla ja suomalaisittain ylpeyttä herättävällä sellaisella.  Palkittu Yle Yle on nimittäin saanut tunnustusta maailmalla. Cartoon Forum muisti Yleä vuoden tuottajan tittelillä. Palkinto ei ollut mitätön sillä ehdokkaiden joukossa oli muun muassa Netflix, joka on sentään maailmanlaajuinen jakelija. Torilla siis tavataan! Avatar: The Last Airbenderistä life action -sarja Netflixin toimesta Torilta päästäänkin hieman toisenlaisiin maisemiin. Nimittäin Netflix on…
Read More
Syyskuiset mietteet

Syyskuiset mietteet

Päiväkirjat
Syyskuu on osaltani ollut hieman hiljaisempaa, ainakin blogi-artikkeleiden osalta. En ole kuitenkaan ihan toimeton ollut. Animaahis-sivusto on vasta uusi tapaus ja on paljon joita haluaisin sen osalta toteuttaa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty tekemään kerralla ja osa asioista tapahtuu aina verhojen takana piilossa. En ole mikään blogi-mestari, joten minulla on sen suhteen vielä paljon opeteltavaa. Onneksi netti on täynnä erilaisia kursseja, kirjoja, videoita ja podcasteja, joilla voi syventää omaa osaamistaan. Sitä minä olen siis puuhannut. Syventänyt omaa osaamistani, mitä se sitten lopulta tarkoittaakaan. Oma pääni tuntuu välillä sellaiselta kuilulta, että sitä tuskin kannattaa pahemmin syvennellä, mutta sanonta mikä sanonta. No joo... Oli miten oli, olen tosiaan opiskellut kotisivujen tekemistä ja blogin hallintaa. Sen myötä muutama sivuni on saanut hieman päivitystä. Aloita tästä -sivuni antaa hyvän kuvan niistä muutoksista, joita olen tehnyt. Käy ihmeessä…
Read More
Kuukauden animaatio-poiminnat – 08.2018

Kuukauden animaatio-poiminnat – 08.2018

Kuukauden uutiset
Tuore animaatioharrastukseni on saanut minut luonnollisesti seuraamaan animaatioihin liittyvää uutisointia, blogeja ja videoita. Olen tallentanut kiinnostavimmat jutut kirjanmerkkeihini ja ajattelin, että voisi olla mielenkiintoista jakaa ne sinullekin. Mikäli listasta puuttuu jotain, mikä on sinulle jäänyt elokuun ajalta mieleen, kerrothan siitä kommenttiosiossa. Jay-Z ja animaatio Hypätään heti altaan syvään päähään. Animaatiota on alusta saakka käytetty viihteen lisäksi myös poliittiiseen kannanottoon ja ravistelemiseen. En ole sellainen kaveri, jolla on hirveästi asiantuntevuutta ottaa kantaa tämän videon viestiin, mutta nostan hattua siitä miten animaatiota on tässä käytetty. Piirrostyylinä käytetään sitä samaa kuvastoa, joka on ollut käytössä animaatioiden alkuaikoina valitettavan paljon.  Kyseessä on siis Jay-Z:n musiikkivideo kappaleesta The Story of O.J. Video on tätä kirjoittaessa jo reilu vuoden vanha, mutta koska törmäsin siihen vasta nyt, halusin ottaa sen tähän mukaan.  Videoita katsellessa ei voi muuta…
Read More
Kääpiöiden talo esittelyssä

Kääpiöiden talo esittelyssä

Taloesittelyt
Koska haluni on uppoutua animaatioiden maailmaan täysin, kiinnostaa minua myös kovasti se millaisissa taloissa hahmot asuvat. Ensimmäinen kämppäesittely liittyy luonnollisesti Lumikin maailmaan ja sitä myötä kääpiöiden taloon. Käydään kurkkaamassa! Sijainti Kääpiöiden talon maantieteellisesta sijainnista ei ole hirveästi tietoa. Lumikin maailma perustuu fantasiamaailmaan, joten tuskin asiaa on Disneyn studiolla mietitty sen kummemmin. Talon tyyli viittaisi kuitenkin johonkin länsieurooppalaiseen. Satu on alkujaan Itävallasta, joten tuskin arvaukseni kovin pahasti menee pieleen. Maantieteellinen sijainti on toissijainen seikka, varsinkin jos koti sijaitsee kaunilla paikalla. Ja sijaitseehan se! Kääpiöiden koti löytyy metsästä pienen puron varrelta ja pakko sanoa että tuollainen sijainti kelpaisi minulle milloin vain! Vaikka kääpiöille tulee juokseva vesi sisälle asti, ei tontti taida sijaita kaavoitetulla alueella... Puron ylitse menee pieni kaiteeton silta. Purolla on myös pesupaikka vaatteiden pesua varten ja sen vierestä löytyy jopa…
Read More
Missä mennään?

Missä mennään?

Päiväkirjat
Tämä uusi blogini on paljastanut minulle kuinka haastavaa animaatioharrastus oikein onkaan. Toki se on todella kiehtova, mutta ei se anna mitään ilmaiseksi. Miksi sanon näin? Kuten on tähän mennessä ensimmäisistä artikkeleistani tullut selväksi, olen käynnistänyt matkani animaatiomaailmaan tutustumiseen Disneyn tuotannosta. Disneyn studio on määrittänyt monessa suhteessa sen mitä animaatio tällä hetkellä on ja siksi siitä aloittaminen on luonnollista. Siitä eteenpäin asiat eivät olekkaan enää niin yksinkertaisia. Valinnan vaikeus On hyvä muistaa, että ennen Disneyn klassikoita yhtiöllä oli monia kilpailijoita eikä niiden tuotoksia kannata ollenkaan väheksyä. Vaikka Disney saneli marssijärjestyssä myös lyhäreissään, niin maailma tunsi jo silloin esimerkiksi Betty Boopin, Felix-kissan, Koko-pellen ja monia muita. En voi päästää irti ajatuksesta että jättäisin nuo klassikot huomioimatta. Niiden julkaisujen metsästämisessä onkin sitten hommaa. Tämän jälkeen tulevat tietysti kaikki lapsuuden nostalgiset sarjat: Muumit, Alfred…
Read More
Julkaisuesittely – Pinocchio – Blu-ray

Julkaisuesittely – Pinocchio – Blu-ray

Julkaisuesittely
Tällä kertaa esittelen ostamani Pinocchio-elokuvan blu-ray-version. Kerron sinulle mitä valikoista löytyy ja onko julkaisu hankkimisen arvoinen. Jos taas haluat lukea mielipiteitäni ja kommenttejani itse elokuvasta, voit siirtyä artikeliini elokuvan ensimmäisestä katselukerrastani. Aloitetaan! Päävalikko Heti ensimmäisenä valikosta panee merkille sen kuinka hieno se on. Varsinkin kun sitä vertaa Lumikki ja seitsemän kääpiötä -blu-rayn tylsään valikkoon. Kommentaattorina toimii itse Samu-Sirkka. Valikko on tunnelmallinen ja vaikka ei käsin piirretty, riittävän kaunis. Samu-Sirkka näyttäisi käsin animoidulta Valikot näkyvät seinällä kivojen yksityiskohtien keskellä Päävalikosta löytyy yllättäen vain kaksi valintaa. Toisesta voi katsoa elokuvan heti ja toinen avaa loput valinnat. Muita valikoita ovat lisämateriaalit, kohtausvalikko, asetukset ja esittelyssä olevat trailerit. Katso elokuva Disney View Disney View lisää tyylikkäät reunat elokuvan ympärille, jotta kuvasuhteen jättämät mustat palkit täyttyvät. Vaikka nämä aiheuttavat nopeissa kohtauksissa pientä välkettä (reunat vaihtuvat kunkin…
Read More