Ensikokemus – Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Mistä muualta sitä voisikaan oman animaatiomatkan aloittaa kuin Disneyn tuotannosta? Elokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä oli teos, joka käynnisti animaatioelokuvien aikakauden ja nosti animaation varteenotettavien taideilmaisumuotojen joukkoon. Onko Lumikki-elokuva kestänyt aikaa ja jaksaako se liikuttaa tällaista kaltaistani juroa suomalaista miestä? Se selviää nyt.

Ennakko-odotukseni

Alkuun olin hieman skeptinen Lumikkia kohtaan. Olen jonkin verran katsellut ennen kyseistä elokuvaa julkaistuja lyhäreitä ja vaikka niiden pituus on noin 6-10 minuuttia, vaatii niidenkin läpi kahlaaminen ajoittain paljon keskittymistä ja tahtoa, eikä Lumikilla ei ole minulle edes nostalgia-arvoa. Epäilin siis kovasti jaksanko katsoa elokuvan kerralla läpi.

Luen tätä kirjoittaessani Neil Gablerin kirjoittamaa Walt Disneyn elämänkertaa ja tiedän mitä kaikkea elokuvan syntyminen aikanaan vaati. Se tekee katselusta luonnollisesti hieman mielenkiintoisempaa ja pystyn keskittymään kirjassa mainittuihin yksityiskohtiin silloin kun itse tarina ei jaksa kannatella mielenkiintoa.

Olin siis ristiriitaisissa fiiliksissä. Toisaalta odotan innolla matkani aloittamista, mutta toisaalta taas pelkään, että intoni lopahtaa alkuunsa ellei elokuvien teemat vastaa omia mielenkiinnon kohteitani.

Tarina on luonnollisesti ennestään tuttu vaikka en muista elokuvaa koskaan nähneeni. Myös hahmot ovat todella tuttuja monista muista yhteyksistä. Disney totisesti osaa markkinoinnin!

Elokuvan graafinen tyyli

Elokuva on todella kaunis! Taustat ovat todella huolellisesti piirrettyjä ja silmille tarjotaan herkkua tuutin täydeltä. Waltin elämänkerrassa paljastettiin, että elokuvaa varten kehitettiin sellainen monitasokamera, jolla voitiin kuvata useita taustoja yhtäaikaa ja siten luoda elokuvaan syvyysefektiä. Se toimii, koska esimerkiksi ihan alussa tutuu siltä kuin kamera liukuisi metsän halki kohti linnaa.

Tuskin keneltäkään on jäänyt epäselväksi se, että kyseessä on piirretty eli käsin piirretty animaatio. Piirretyissä monesti taustat piirretään erikseen ja kaikki liikkuva kuva piirretään läpinäkyvälle selluloidille, joka sitten taas asetetaan kuvausvaiheessa staattisen taustan päälle. Koska tausta on staattinen, riittää että sen piirtää kerran, mutta animoitava liike pitää piirtää lukematomia kertoja. Sen vuoksi tausta on usein yksityiskohtainen mutta liikkuvasta kuvasta on liiat yksityiskohdat poistettu. Eron huomaa esimerkiksi elokuvan kohtauksessa, jossa kuningatar poimii yhden loitsukirjan kirjahyllystään. Sen kirjan selkämys, jonka hän valitsee, on paljon yksinkertaisempi kuin muut.

Arvaatko minkä kirjan kuningatar valitsee?

Selkeän eron huomaa myös ihmishahmojen ja kääpiöiden välillä. Lumikin, prinssin ja kuningattaren kohdalla on käytetty rotoskooppausta eli kuvat ovat piirretty aidon filmille kuvatun ihmishahmon päälle. Näin liikkeistä ja kasvon ilmeistä on saatu aidoimman oloisia.

Lumikin rotoskooppauksessa on havaittavissa tuolle ajalle tyypillistä ylinäyttelemistä.

Vaikka rotoskooppaus tekee animaatiosta vaikuttavan näköistä, se myös luo selvän eron sellaisiin hahmoihin joissa sitä ei voi käyttää, kuten eläinhahmoihin ja kääpiöihin nähden. Kääpiöiden kasvoissa onkin aika ajoin nähtävissä massattomuutta kun ne venyvät ja hölskyvät ja joskus vaikeat perspektiivit luovat hieman luonnottaman oloisia liikeratoja.

Esimerkiksi tässä kohtauksessa kääpiöiden päät liikkuvat hieman luonnottoman näköisesti.

Waltin elämänkerrassa paljastetaan, että myöhemmin animaattorit valittivat elokuvan kauriiden liikkuvan kuin heinäsäkit. He tekivät tämän lausunnon sen jälkeen kun olivat opiskelleet tuntikausia kauriiden anatomiaa Bambi-elokuvaa varten. Itse en kuitenkaan pannut merkille mitään outoa kyseisten eläinten liikehdinnässä. Ehkäpä tulen toisiin aatoksiin Bambin jälkeen.

Eräs seikka pisti silmääni erityisesti. Nimittäin elokuvassa nähdään kahdenlaista hämähäkkiä. Ensimmäinen tavataan kääpiöiden talolla kun Lumikki siivoaa sitä ja toinen kuningattaren varkityrmässä. Kääpiöiden hämähäkillä on ihmismäiset kasvot, mutta vankilassa asuva hämähäkki taas muistuttaa enemmän oikeaa hyönteistä. Alkuun ajattelin, että tämä on jokin psykologinen kikka jolla pyrittiin luomaan suurempaa konstrastia näiden kahden paikan välillä, mutta sitten muistin lukeneeni kuinka elokuva jaettiin useille animaattoreille ja sen vuoksi jouduttiin kamppailemaan siitä johtuvien tyylierojen vuoksi.

Olisikohan tämän hämähäkin piirtänyt ollut mukana myös Silly Symphonies -lyhäreiden teossa?

Kokonaisuudessaan piirrosjälki ja animaatio on elokuvassa todella kaunista ja yksityiskohtaista. Ei voi muuta kuin harmitella sitä, ettei tällaista jälkeä näe nykyään enää niin usein.

Tarina

Itse tarinahan oli hyvin yksinkertainen ja kääpiöiden musisointikohtauksessa menetin keskittymiseni, eikä torkahtaminen ollut kaukana. Kun kuningatar tuli kuvioihin takaisin, pääsin taas juttuun kiinni.

Muutenkin koko tarinasta paistaa sen yksinkertaisuus ja lyhyys. Walt itse selitti sen jopa viiteen minuuttiin. Toisaalta joskus hänellä meni siihen jopa kolme tuntia, riippuen siitä kuinka paljon hän sen kertomiseen eläytyi ja minusta se alleviivaa sen kuinka paljon tarinassa on täytettä. Elokuvassa on paljon sellaisia vitsikohtauksia, jotka eivät varsinaisesti vie juonta eteenpäin, mutta tuovat mukaan huumoria. Varsinkin kääpiöt hyötyvät niistä, koska saavat niistä paljon enemmän syvyyttä ja persoonallisuutta.

Disneyn studiohan oli tuohon aikaan tunnettu lyhäreistään, jotka perustuivat juuri tällaisten vitsikohtausten ympärille. On luonnollista että sama ajattelumalli on siirtynyt tähän elokuvaankin. Minusta ne olivat elokuvan tylsintä antia, mutta ehkä minä lähestyin katsomista liian suorituskeskeisesti enkä ymmärtänyt nauttia matkasta. Lapsena olisin taatusti viihtynyt eri tavalla, mutta nykyään tuntuu, että noita vanhoja lyhäreitäkin on vaikea seurata.

Hahmot

Hahmoja elokuvassa oli yllättävän vähän. Kuningattaren, Lumikin, prinssin, Taikapeilin ja kääpiöiden lisäksi mukana olivat myös metsäneläimet, mutta ne voi mieltää yhdeksi yksiköksi. Ajattelin aluksi että ne ovat mukana vain täytteenä, mutta niillä on aika keskeinen osa elokuvassa. Paitsi, että ne ovat vuorovaikutuksen kohteena Lumikille, ne antavat moneen kohtaukseen mielenkiintoa ja ovat myös kerronnallisesti olennainen osa elokuvaa.

Lumikki

Lumikki on kumma sekoitus haurautta ja vahvuutta. Hän on hauras kuningattaren vallan edessä ja hänen hyvyytensä ja uskonsa toisiin tekee hänestä haavoittuvaisen, mutta toisaalta hän on työtä pelkäämätön ja kääpiöitä komentaessaan lempeän jämäkkä. Ainoastaan Jörö pistää Lumikille hiukan hanttiin, mutta on lopulta se joka kiintyy naiseen eniten.

Prinssi

Prinssistä on paha sanoa mitään. Hän ihastuu Lumikkiin, ilmeisesti kuultuaan hänen kauneudestaan tarinoita ja Lumikki on selvästikin haaveillut hänet työstä ja kuningattaren ikeen alta vapauttavasta prinssistä. Prinssi käy hieman riiailemassa elokuvan alussa ja suukottelee elokuvan lopussa. Helppoa kuin heinänteko!

Kuningatar

Kuningatar on mielestäni kaikkein särmikkäin ja kiinnostavin hahmo, johtuen hänen särmikkäästä persoonastaan. Paitsi että jo taikajuoman teko ja muodonmuutos ovat mieleenpainuvia, niin kohtaus hänen vankityrmässään paljastaa jotain hänen äärimmäisestä ilkeydestään.

Taikapeili

Taikapeili aiheuttaa minussa lähinnä vain pientä ärtymystä. Ei tosin mistään elokuvasta tapahtuneen vuoksi vaan blu-ray -julkaisun alkuvalikon takia, jossa se äityy latelemaan latteuksia. Tästä kuitenkin lisää julkaisuesittelyssä.

Kääpiöt

Kääpiöitä voikin tarkastella porukkana tai sitten yksittäin. Elokuvassa nousee esiin vain muutamia, vaikka toki kaikki esitelläänkin. Eniten ruutuaikaa saavat Viisas, Nuhanenä, Vilkas ja Jörö. Kääpiöitä lähdettiin rakentamaan juuri persoonallisuuksien pohjalta ja niitä työstettiin huolella. Sen kyllä huomaa. Jokaisen kääpiön persoonallisuus heijastuu sen käytökseen, liikkumiseen ja puhetapaan.

Kääpiöiden seuraaminen oli minulle kaksiteräinen miekka. Toisaalta nautin heidän koheltamisesta, mutta toisaalta heidän toimensa koostuivat hyvin pitkälti juuri niistä vitsikoosteista, joissa keskittymiseni herpaantui. Elokuva olisi ollut paljon tylsempi ilman heitä, mutta osa tylsyydestä myös johtui heitä. Ristiriitaisia hahmoja siis.

Tunnelma

Elokuvasta huokuu tietty kotoisuus. Vähän sama fiilis kuin tapaisi ystävän monien vuosien jälkeen mutta juttu luistaa aivan kuin olisi viimeksi nähty eilen. En tiedä johtuuko se elokuvasta vai siitä kuinka lähelle lasten kulttuuria Disneyn tuotanto on tullut.

Osa elokuvan kohtauksista oli tahattoman koomisia, mikä luonnollisesti söi tunnelmaa. Minun on vaikeaa ottaa Lumikin pakoa vakavasti juuri hahmon teatraalisen näyttelemisen vuoksi. Hyvänä vertailukohtana voidaan pitää Muumipapan pakoa lastenkodissa, jossa päähahmo käyttäytyy aivan kuin peloissaan oleva käyttäytyy, eikä vain esitä sitä.

Jälkifiilikset

Kaiken kaikkiaan olen iloinen siitä että katsoin tämän elokuvan. Se on kestänyt hyvin aikaa ja taatusti klassikkostatuksensa ansainnut. On huikeaa, että jotain 30-luvulla kuvattua elokuvaa katsotaan vieläkin näin paljon. Disneyn varhaistuotanto taitaa siinäkin mielessä olla ainoa laatuaan.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä on ehdottomasti elokuva josta kannattaa aloittaa matka animaatioiden maailmaan. Se on animaatiovallankumouksen aloittanut teos ja ensimmäinen animaatioelokuva joka on helposti saatavilla. Jos sinulla on pieniä lapsia, ota heidät mukaan katsomaan ja kerro kuinka vanha elokuva on kyseessä.

Kirjoitin artikkelin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan bluray-julkaisusta. Jos haluat lukea julkaisusta tekemäni esittelyn ja arvion, käy ihmeessä lukemassa se!

The Walt Disney Company omistaa tässä artikkelissa nähtyjen kuvien oikeudet.

Hei muuten, jos olet elokuvasta kiinnostunut ostomielessä, niin voit ostaa sen CDonista. Kyseinen linkki on kumppanuuslinkki, eli saan pienen komission mikäli ostat elokuvan sen kautta. Se ei aiheuta sinulle lisäkuluja ja mikäli sinulla on mitään tuotteeseen tai ostamiseen liittyvää kysyttävää, autan mielelläni. Kiitos!

Share
Tweet
Pin
+1
Share