Kolme caballeroa, mutta ei yhtään tähteä – Ensikokemus

Don Rosan tarinat kolmesta caballerosta olivat lapsena minun suosikkejani. Odotin aina kovasti sitä, että pääsisin lukemaan Aku Ankasta heidän seikkailujaan. En tiennyt sitä kuinka vähän kolmikosta lopulta tarinoita tehtiin, mutta onneksi välillä tuli vastaan Jose Cariocan seikkailuja. Tästä syystä odotin innolla tämän Disneyn seitsemännen klassikon näkemistä.

Kolme caballeroa kuuluu Disneyn sota-ajan klassikoihin ja on siksi vähemmän arvostettu. Temaattisesti ja tyylillisesti se jatkaa Saludos Amigosin eli Oppitunnin linjaa. Elokuva sisältää kaksi lyhyempää ja kokonaisuudesta selkeästi erottuvaa tarinaa ja yhden päätarinan, jossa päähenkilöinä ovat Aku, Jose ja Panchito. Panchito nähdään tässä elokuvassa ensimmäistä kertaa.

Elokuvassa Aku saa lahjoja ja jokainen lahja käynnistää uuden tarinan tai juonen. Ensimmäinen tarina kertoo pingviinistä, joka palelee Etelänavalla ja haluaa päästä lämpimiin maihin. Tämä lyhäri on mielestäni viehättävä ja elokuvan parasta antia. Valitettavasti tämä seikka kertoo enemmän muun elokuvan huonoudesta kuin lyhärin hyvyydestä.

Seuraava tarina kertoo pojasta, joka löytää lentävän aasin ja päättää osallistua vauhtikilpaan. Tuon yksinkertaisen lyhärin jälkeen Jose ilmestyy paikalle ja alkaa esittelemään Etelä-Amerikan kohteita. Mukaan tulee oikeita ihmisiä laulamaan ja tanssimaan ja koko homma muuttuu matkaesitteeksi. En voi olla ajattelematta kuinka Disneyn piirtäjät ovat päättäneet esitellä niitä paikkoja, joissa heidän mielestään ovat parhaat naiset. Kappaleissa ylistetään kohteiden kauneutta ja laulut ovat hyvin romanttisia. Erityisesti Aku keskittyy naiskauneuteen ja ihastuu jatkuvasti uusiin kasvoihin.

Olen elokuvaan todella pettynyt. En saanutkaan nauttia Don Rosan tyyppisistä seikkailuista vaan koko leffa oli käytännössä tanssia, musiikkia ja kuolaamista ilman minkäänlaista kunnon juonta. Ainoa hyvä puoli on se, että siinä nähdään hieman eri animaatiotyylejä, mutta muuten kokonaisuus on auttamatta vanhentunutta. Varsinkin Akun touhun katselu on vaivaannuttavaa.

Tämän jutun kirjoittaminen kävi vaikeaksi, koska elokuva oli melkoinen rimanalitus. Siitä on todella vaikea keksi mitään kirjoitettavaa edellä mainituista syistä johtuen. Tietysti näyttelijöistä voisi sanoa jotain, mutta nuo laulut ja tanssit eivät itseäni henkilökohtaisesti juuri kiinnosta. Sen vuoksi motivaatio tiedonkeruuseen on todella huono. Ajattelin aiemmin, että tottakai katson ja esittelen myös nämä sota-ajan teokset, mutta nyt katson seuraavaa neljää klassikkoa hyvinkin ahdistuneena. Pitääkö tämä kestää vielä neljä kertaa?

Onneksi DVD:llä on hieman lisämateriaalia, niin ei mennyt investointi ihan hukkaan. Mukana on Aku Ankka -lyhäri “Nuoruudenlähde” ja Pluto-lyhäri “Pueblo Pluto”. Hauskaa Aku-lyhärin alussa on sellainen yksityiskohta, että Hupu, Tupu ja Lupu eivät malta tehdä muuta kuin lukea sarjiksia. Nyt päivitellään sitä kuinka nuoret räpläävät jatkuvasti puhelintaan, mutta osattiin sitä sulkeutua ennenkin.

Mitä mieltä sinä olet tästä tämän klassikon tematiikasta? Löydätkö elokuvasta jotain hyviä puolia?

Ystäväsi,

Guf

Share
Tweet
Pin
Share
Share