Kuukauden animaatio-poiminnat – 08.2018

Tuore animaatioharrastukseni on saanut minut luonnollisesti seuraamaan animaatioihin liittyvää uutisointia, blogeja ja videoita. Olen tallentanut kiinnostavimmat jutut kirjanmerkkeihini ja ajattelin, että voisi olla mielenkiintoista jakaa ne sinullekin. Mikäli listasta puuttuu jotain, mikä on sinulle jäänyt elokuun ajalta mieleen, kerrothan siitä kommenttiosiossa.

Jay-Z ja animaatio

Hypätään heti altaan syvään päähään. Animaatiota on alusta saakka käytetty viihteen lisäksi myös poliittiiseen kannanottoon ja ravistelemiseen. En ole sellainen kaveri, jolla on hirveästi asiantuntevuutta ottaa kantaa tämän videon viestiin, mutta nostan hattua siitä miten animaatiota on tässä käytetty. Piirrostyylinä käytetään sitä samaa kuvastoa, joka on ollut käytössä animaatioiden alkuaikoina valitettavan paljon. 

Kyseessä on siis Jay-Z:n musiikkivideo kappaleesta The Story of O.J. Video on tätä kirjoittaessa jo reilu vuoden vanha, mutta koska törmäsin siihen vasta nyt, halusin ottaa sen tähän mukaan. 

Videoita katsellessa ei voi muuta kuin toivoa, että rasismia saadaan jonain päivänä radikaalisti vähennettyä.

Herman Brown is Feeling Down

Animaatioilla voi kannanoton lisäksi myös opettaa ja siitä hyvä esimerkki on Dan Castron masennuksesta kertova lyhäri Herman Brown is Feeling Down

Animaatiotyyli tuo mieleen lapsuuden Pikku Kakkosesta tutut sarjat, joissa jälki on hyvin tyyliteltyä ja värikästä. Myös äänimaisema on ehtaa nostalgiaa. Aihe on kuitenkin nykyaikaa ja onkin tekijän omakuvaus hänen masennuksestaan. 

Lyhärin alku on hyvin rauhallinen ja seesteinen, mutta siihen saapuu hiljalleen jokin ikävästi häiritsevä tekijä. Mielestäni tämä kertoo masennuksesta paljon. Sen ei tarvitse kummuta arjen haasteista, kriiseistä tai stressistä, kuten yleisesti kuvitellaan, vaan se voi iskeä myös silloin kun asiat ovat hyvin. Videossa esittellään myös lääke masennuksen selättämiseen.

Suosituimmat Disney-klassikot osavaltioittain

Sitten vähän kevyempiin aiheisiin. CableTV.com kokosi mielenkiintoista dataa katsojiensa Disney-mieltymyksistä. Meidän kannaltamme valitettavasti tietoa on vain USA:n ja Kanadan alueelta. On kuitenkin mielenkiintoista katsella miten maantieteellinen sijainti vaikuttaa siihen millaisista teemoista elokuvissa pitää ja sitä myötä mikä Disney-klassikko on suosituin.

Mielenkiintoista on myös verrata omia muistoja artikkelissa esitettyihin aikajanoihin. Oma syntymäaikani istuu Disneyn ”pronssiaikaan”, ja pakko sanoa, että vaikka en kyseisistä elokuvista muista juuri mitään, herättävät Aristokatit, Robin Hood, Nalle Puh ja Topi ja Tessu lämpimiä tunteita. 

Kuvan omistaa CableTV.com

7 pelottavinta laulua lasten elokuvista

Nerdist.com esittelee tuoreessa artikkelissaan 7 pelottavinta laulua lasten elokuvista. Kaikki eivät ole animaatioita, mutta niitä on esillä kuitenkin viisi kappaletta. 

Listassa mainitaan seuraavat laulut:

  • ”Pink Elephants on Parade” animaatiosta Dumbo,
  • ”Come Little Children” elokuvasta Hocus Pocus,
  • ”Tunnel Of Terror” elokuvasta Willy Wonka ja suklaatehdas,
  • ”Night On Bald Mountain” animaatiosta Fantasia,
  • ”Once Upon a December” animaatiosta Anastasia, 
  • ”Be Prepared” animaatiosta Leijonakuningas ja
  • ”Far into the Forest” animaatiosta Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Oletko yhtään samaa mieltä listasta? Mitä muuttaisit? Perustelut ja videot voit käydä tsekkaamassa Nerdist.com-sivustolta.

Kaksi kiinnostavaa anime-löytöä

Eleven Arts -studio on julkaissut kesän aikana todella mielenkiintoisen elokuvan nimeltä Maquia: When The Promised Flower Blooms. Tiedossa on fantasiaa ja draamaa erittäin kauniissa paketissa. Traileri tuokin ulkoasultaan mieleen Chiblin ja se on aina hyvä merkki. Paitsi siitä huokuu kaunis animaatiojälki, se on hyvin tunteita nostattava. Vai mitä mieltä olet?

Toinen kiinnostava anime-pläjäys on sarja nimeltään High Guardian Spice. Tässä Crunchyrollin tuottamassa sarjassa neljä naista seikkailee fantasia-kaupungissa. Voi olla, että tilaan Crunchyrollin vain tämän takia. Toimiikohan se Suomessa? No, sitä ehtii selvitellä, koska sarja julkaistaan vasta vuonna 2019.

Netflixin uutuus Next Gen

Naisenergiaa ilmestyy pian myös Netflixiin ja tällä kertaa hämmentävän paljon Big Hero 6:n näköisenä. Päähenkilö on vaihdettu pojasta tytöksi ja robottina on Wall-E -elokuvan Eve. Tai no siis, ei aivan, mutta melkein.

Trailerin perusteella luvassa on toimintaa, ystävyyttä ja huumoria. Onneksi enemmän Pixaria kuin Sonya muistuttavassa paketissa.

Pelit ja animaatio

Animaatioista on tehty pelejä iät ja ajat ja nykyään ne tahtovat ilmestyä todella nopeasti mobiilialustoille. Tässä kuussa vuorossa on Looney Tunes ja peli tottelee nimeä World of Mayhem, kuinkas muutenkaan. Nimensä mukaisesti luvassa on räiskettä ja räminää kaupunkirakentelun lomassa. Pakko sanoa, että tämä tuskin tulee minun puhelimeeni päätymään. Ei siksi että se vaikuttaisi jotenkin huonolta vaan siksi, että tarjolla on jo niin paljon hyvää, että pakko vetää raja johonkin.

Jos tämä kuitenkin herätti sinun kiinnostuksesi, tsekkaa traileri ja lataa peli.

Peleistä on toki tehty animaatioita aiemminkin, mutta se on ollut hieman harvinaisempaa. Rovio keksi luoda Angry Birds -pelinsä kylkeen paljon oheiskamaa ja mukaan tulivat sekä täyspitkä animaatioelokuva sekä lyhyistä animaatioista koostuva sarja. Menestystä on ilmeisesti tullut kun samaa ovat alkaneet tehdä muutkin.

Pelistä Cut the Rope tehty sarja Om Nom julkaisi kesän aikana kaikki 1-8 kauden jaksot yhdessä videossa Youtube-kanavallaan. Tiedossa on melkein kolme tuntia hellyyttävää kohellusta, jossa Om Nom seikkailee oikeassa maailmassa. Sarja on siis sekoitus life actionia ja animaatiota. 

Hieman oudompi tapaus on Cracke. Sarja on pyörinyt jo pidemmän aikaa, mutta törmäsin tähänkin vasta nyt. Se kertoo erikoisesta punaisesta linnusta, joka joutuu melkoisiin hankaluuksiin yrittäessään suojella muniaan. Vaikka sarjassa ei veri lennä, ovat linnun kokemat koettelemukset välillä niin hurjia etten voi katsoa sitä irvistelemättä.

Sarjasta on myös peli, Cracked Rush, mutta nyt en ole ihan varma kumpi tuli ensin.

Artikkeleita ja pohdintoja

Elokuu oli mainio myös animaatio-aiheisten pohdintojen osalta. Cartoonresearch.com esitteli maitoaiheisen animaation 1930-luvulta, joka on silkkaa propagandaa. Videosta huomaa kuinka tuohon aikaan pieni pyöreys oli terveen ihmisen merkki ja laihuus nähtiin heikkoutena.

Suomiblogit

Seuraava mielenkiintoinen artikkeli onkin suomalaista käsialaa. Eleanor kommentoi blogissaan Court of Eleanor Tähkäpään pitkää tukkaa. Tai oikeammin sanottuna Disneyn elokuvissa esiintyvää tyypillistä hiustyyliä. Pixarissa lyhyet hiukset ovat naishahmoilla tutumpia, mutta Disneyn klassikossa sellaista ei juuri näe. 

Artikkelissa on myös hyvää keskustelua (esimerkiksi oma kommenttini *kröhöm*), joten käyhän antamassa oma mielipiteesi aiheesta!

Unelmia lasipurkissa -blogiin ilmestyi elokuun aikana muun muassa The Legacy Collection Lady and the Tramp -esittely, mietteitä Ihmeperhe 2:sta ja tunteikkaita kukkaistutuksia. Kannattaa käydä katsastamassa!

Disnerd dreams -blogin Paula on avannut matkapäiväkirjaansa Tokion Disney Resort-reissultaan ja sai sen esittelyn tässä kuussa päätökseensä. Artikkelit ovat täynnä laadukkaita kuvia matkasta ja moni nähtävyyksistä siirtyi myös minun toivelistaani. Tätä kirjoittaessa hän on ehtinyt jo Pariisiin, huh! Kiirettä piisaa!

Ani-tädin blogi täytti elokuussa 5-vuotta (kovasti onnea minunkin puolestani!) ja sen kunniaksi hän on avannut bloginsa historiaa. Hän esittelee luetuimmat artikkelinsa ja niihin saa menemään tovin jos toisenkin. Oma suosikkini ei mahtunut mukaan, mutta se johtunee artikkelin tuoreudesta. Ehkäpä se on listalla 10-vuotispäivänä!

Kiitos Ani-tädille tämänkin sivuston mainitsemisesta ja kehuista. Toivottavasti lunastan odotuksesi!

Rinki tinki tinkin Anna paljastaa meille Disney-toiveensa, siis realistiset sellaiset. Elokuun hän lopettaa avaamalla loppuvuoden blogi-suunnitelmiaan. Toivottavasti artikkelien julkaisutahti säilyy opinnoista huolimatta. No, tärkeämpää lienee että opiskelutahti säilyy hyvänä, joten onnea hänelle opintoihin!

Julkaisujulkistuksia

Vaikka otsikko on hieman outo, pari elokuussa paljastettua DVD/Blu-ray -julkaisua eivät sitä ole. Päinvastoin nämä saavat sukat pyörimään monen jalassa. Ainakin minulla hurisee niin että oli pakko potkaista ne pois. Ja mikäs siinä kun ilma on lämmin ja kukaan ei ole jalkojani nyt haistelemassa.

Asiaan. Pixar julkaisee kolmannen lyhärikokoelmansa, ilmoittaa Pixarpost.com -sivusto. Luvassa on 13 lyhäriä, joista 11 nimet on paljastettu. 

Kuvan oikeudet Pixarilla

Toinen julkaisu on itseäni enemmän kiinnostava uusintajulkaisu. Nimittäin Batman: The Animated Series saa uuden deluxe-settinsä! Kyseistä sarjaa on vaikeaa löytää enää mistään ja suomeksi dubattuna ollaan vanhojen VHS-julkaisujen varassa. Itse ehdin jo luopua siitä ajatuksesta että saisin itselleni arvosteltavia kappaleita, mutta nyt lykästi. Tosin aika suolaiseen hintaan. Mutta jos tämä on jotain mikä lennättää myös sinun sukkasi, niin voit sen tilata Amazonista (kumppanuuslinkki).

Lopuksi

Huhhuh! Siinäpäs oli löytöjä kerrakseen! Mielenkiintoisia juttuja olisi varmasti enemmänkin, mutta johonkin on raja vedettävä. Onko elokuussa tapahtunut tai julkaistu jotain jonka itse lisäisit tähän artikkeliin? Entä mikä uutinen näistä mainitsemistani herätti mielenkiintosi?

Loppuun vielä vasta bongaamani fanituotos Fan.tasia. Tällä on hyvä käynnistää tuore syksy!

Ystäväsi,

Guf

 Jätä nimesi ja sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Pääset mukaan animaahisten joukkoon ja siten vaikuttamaan tämän sivuston sisältöön.

Share
Tweet
Pin
+1
Share