Mamelukkikala syö viidakon

Nyt kun olen Animaahiseen kirjoitellut jo reilu puoli vuotta, niin muutama vähemmän miellyttävä katselukokemus on päässyt mukaan. Niistä kirjoittaminen on aina hieman ikävää, koska katsotuista animaatioista kuitenkin haluaisi aina pitää. Valitettavasti tilanne on tämä nyt kahdeksannen Muumilaakso-jakson kohdalla. Jos et halua lukea negatiivista artikkelia kyseisestä jaksosta, niin kannattaa jättää tämä väliin.

Todettakoot nyt kuitenkin, ettei jakso ole välttämättä kohderyhmäänsä nähden huono, mutta näin aikuiselle katsojalle se on turhan sekava ja tylsä. Kuten aiemmin jo todettu, ajoittain Muumilaakso sortuu yliyksinkertaistamiseen ja oikomiseen ja niin käy nytkin.

Tarina käynnistyy siitä kun Muumipappa ja Muumipeikko tulevat kalasta ja Muumipappa päättää kertoa oman versionsa reissusta. Muumilaakson tarinoissa mamelukkikalan kohtaaminen oli yksi ikimuistoisimmista kohtauksista, mutta tässä versiossa se on vain mielikuvituksen tuotosta. Viimeisetkin kunnioituksen rippeet karisevat viimeistään silloin kun taustakuoro hokee mameluttia kolmatta kertaa.

Mamelukkikalasta on tehty vitsi

Kalareissusta jää käteen arkullinen siemeniä, jotka sitten istutetaan maahan ruoan toivossa. Jostain kumman syystä Muumilaaksossa on kuiva kausi ja siemenet ovat ainoa toivo saada muuta ruokaa kuin neulasmuhennosta. Siemenistä kasvaa köynnöksiä, jotka kasvavat isoiksi Muumipeikon mielikuvituksessa. Hän nimittäin päättää ottaa isästään oppia ja ryhtyä tarinoimaan itsekin.

Se, mikä Muumilaaksossa on iso vahvuus, muuttuu ajoittain sen suurimmaksi heikkoudeksi. Esimerkiksi edellisessä jaksossa leikkitalomainen pieniin yksityiskohtiin keskittyvä ote loi oman majaleikin tapaisen tunnelmansa. Tässä jaksossa samainen lähestymiskulma asioihin muuttaa mittakaavaltaan elämää suuremmat seikkailut mitättömiksi. Mamelukkikala ja Muumitalon ympärille kasvava viidakko ovat huikeita asioita, mutta nyt ne muuttuvat vitseiksi.

Sarjan heikkoudet on helppo esittää kohtauksella, jossa jättimäinen mamelukkikala ui Muumilaakson pientä jokea pitkin Muumitalolle, tepastelee evillään rantaa pitkin ja imaisee köynnökset suuhunsa kuin spagetin. Tiedän, että tarinassa on kyse Muumipeikon mielikuvituksesta, mutta silti se paljastaa kuinka tunnelma on uhrattu vitsikkyyden alttarilla. Varmasti tämä perheen pienempiä hauskuuttaa, mutta minä muistan nämä seikkailut mieluummin Muumilaakson tarinoiden versiona.

Tietysti nämä ovat mielipideasioita ja kyseessä on tekijöitä tyylivalinta, jota pitää kunnioittaa. En ole katsellut viime vuosien lasten animaatioita, joten en tiedä mikä kuuluu nykyajan tapoihin. Voihan olla, että arkisempi ote puree nykyisin parhaiten, mene ja tiedä. Joku viisaampi saa kertoa miten asia on.

Kumpi pelotti sinua enemmän?

Muumilaakso on toiminut parhaiten silloin kun siinä on ollut tunnelmallisia ja tilaan pysähtyviä hetkiä. Onneksi tulevien jaksojen nimet lupaavat lisää niitä. Odotan kovasti ainakin jaksoja “Yksin kotona”, “Näkymätön lapsi” ja “Taikatalvi”.

Mitä sinä pidit tämän jakson mamelukkikalasta?

Ystäväsi,

Guf