Loader image
Loader image
Back to Top

Netflix-kuulumisia 06.2019

Netflix-kuulumisia 06.2019

Jos Grunchyroll on animen suurin striimialusta, niin Netflix on sitä länsimaiselle animaatiolle. Amazon Prime olisi iso kilpailija, mutta koska siitä on Suomeen saatavilla niin surkea versio, on Netflix ylivoimainen tarjontansa suhteen.

Kesäkuussa saimme kuulla useita mainitsemisen arvoisia julkistuksia, jotka on tarkoitus nyt käydä läpi. Luonnollisesti niistä herkullisin on jätetty viimeiseksi.

MAGIC: THE GATHERING

Magic: The Gathering, tuo nuoruuden ajan ja lompakon tappaja. Itsekin olen käyttänyt paljon aikaa ja rahaa täydellisen korttipakan rakentamiseen silloin joskus, mutta nykyään kyseinen harrastus on jäänyt vähemmälle. Korttipeli elää kuitenkin edelleenkin vahvasti ja on nyt saamassa ensimmäisen animaationsa 25 vuoden historiansa aikana.

Kyseinen teos on kuitenkin vasta niin aluillaan ettei siitä ole esittää mitään promomateriaalia, saati julkaisuaikaa, mutta sen taakse on löytynyt esimerkiksi veljekset viimeisimmistä Avengers -elokuvista eli Joe ja Anthony Russo. Laatua on siis lupa odottaa.

JURASSIC WORLD: CAMP CRETACEOUS

DreamWorks Animation on napannut oikeudet Jurassic Worldiin ja käynnistänyt Jurassic World: Camp Cretaceous -nimisen animaatiosarjan teon. Netflixin kanssa on tehty sopimus useammasta vuodesta ja ensimmäistä kautta on lupa odottaa jo vuonna 2020.

Sarja kertoo kuudesta teini-ikäisestä turistista, jotka joutuvat luonnollisesti vaikeuksiin lomareissullaan. Sarjan tiiseri näyttää todella hyvältä ja toivotaan, että myös käsikirjoitus toimii yhtä hyvin. Taustalta löytyy itse Steven Spielberg. Vieläkö maestron nimi on laadun tae?

PACHAMAMA

Talvella festareilla mainetta ja palkintoja niittänyt Pachamama on löytänyt tiensä Netflixiin ja on jo sieltä katsottavissa. Elokuvan tie ei ole ollut helppo, koska sen tekijä Juan Antin on työstänyt sitä peräti 14 vuotta.

Pachamama kertoo 10-vuotiaasta pojasta, joka tahtoo shamaaniksi. Elokuva sijoittuu Andeihin ja aikaan, jolloin espanjalaiset valloittajat löysivät kyseisen maan. Vaikka 3D ei ihastusta minussa herätäkään, niin pakko kehua animaation kaunista väritystä. Perulainen kulttuuri näkyy siinä todella vahvasti. 3D:n rinnalle onkin käytetty vesivärimaalausta, joten puhtaasti tietokoneanimaatiosta ei ole kyse.

THE WILLOUGHBYS

Lois Lowryn The Willoughbys-kirja saa animaatiosovituksensa. Kyseinen kirja taita oola meille suomalaisille hieman tuntemattomampi tapaus. Sarja on ollut tekeillä jo pidempään, mutta Netflix ilmoitti Annecy International Animated Film Festival -tapahtumassa, että se on valmistumassa.

Kirja, ja sitä myöten animaatiokin, kertoo vanhanaikaisesta ja eristäytyneestä perheestä, joka saa vauvan talonsa portaille. Elokuvan äänistä löytyy muun muassa sellainen lahjakkuus kuin Ricky Gervais, jota itse fanitan kovasti. Hauska kaveri!

MAMA K’S TEAM 4

Etelä-Afrikkailainen studio Triggerfish Animation on tuottanut Netflixille sellainen animaatiosarjan kuin Mama K’s Team 4. Sarja perustuu lähitulevaisuuteen, jossa neljä nuorta naista on palkattu pelastamaan Zambian pääkaupunki Lusaka. Sarja on saanut kovasti kiitosta afrikkaisilta yhteisöiltä ja on hienoa, että jakeluun saadaan animaatioita ympäri maailmaa.

CITY OF GHOSTS

Elizabeth Ito ohjaa Netflixiin uuden sarjan nimeltä City of Ghosts. Animaatio kertoo tytöstä, joka osaa kommunikoida aaveiden kanssa. Mielenkiintoisen sarjasta tekee se, että Elizabeth on ottanut tarinoiden pohjaksi oikeita tarinoita, joihin hän sitten lisää omat mausteensa. Mistään hyytävistä tarinoista ei ole kyse, koska sarja tulee olemaan kuitenkin lapsille sopiva.

Elizabeth on ollut mukana Adventure Timessa ennen tätä projektia.

DINO GIRL GAUKO

Mahtuu Netflixin mukaan hieman animeakin ja vieläpä 2D muotoisena. Dino Girl Gauko on Hitoshi Mojin ohjaama mustaa huumoria sisältävä tarina tytöstä, joka muuttuu suuttuessaan lohikäärmeeksi. Sarja keskittyy käsittelemään teemoja kauneuden ja ulkonäköpaineiden ympärillä, joten värikkäästä ja lapsellisesta tyylistään huolimatta aikuismaisia teemoja luvassa.

FAST & FURIOUS: SPY RACERS

Fast & Furious kuuluu siihen kategoriaan, josta vain pukkaa elokuvia vaikka voisi kuvitella, ettei autolla ajamisesta saa sisältöä kovinkaan moneen tarinaan. Nyt kyseinen elokuvasarja saa oman animaatiosarjansa DreamWorksin toimesta. Hirveästi siitä ei ole vielä tietoa. Tarjolla on tämä lyhyt tiiseri ja se tieto, että päähenkilönä toimii Tony Toretto, joka on elokuvasarjan päähenkilön Domin serkku.

THE DARK CRYSTAL: AGE OF RESISTANCE

The Dark Crystal: Age Of Resistance koettelee animaation rajoja ja erottuu nykypäivänä edukseen. Sen sijaan, että sen tekoon olisi käytetty CGI-animaatiota, sen ohjaaja Louis Leterrier halusi olla elokuvan esikuvalle uskollinen ja käyttää nukkeja. Hienoa, että tällaisia uskalletaan vielä nykyäänkin tehdä!

KIPO AND THE AGE OF WONDERBEASTS

Vihdoin päästään siihen parhaimpaan, eli DreamWorksin Kipo And The Age Of Wonderbeaststiin! No, minun arvioni perustuu lyhyeen tiiseriin, mutta onpa kaunis tiiseri! Musiikki, taustat ja animaatio toimivat todella hyvin ja jäin kaipaamaan lisää tietoa sen synopsiksesta.

Sarjan takana ovat sellaiset henkilöt kuin Radford Sechrist ja Bill Wolkoff. Heidän aiempia tuotoksiaan ovat esimerkiksi How to Train Your Dragon 2 ja Once Upon a Time. Radford Sechristin mukaan vaikutteita on otettu Walking Deadista ja Game of Thronesta, mutta sillä erolla, että kaikki, jotka yrittävät tappaa päähenkilöitä, ovat söpöjä. Videolla nähdäänkin yksi sellainen.

Todella mielenkiintoinen tapaus, mutta valitettavasti tätä joudutaan odottamaan vuoteen 2020 saakka.

Tässä Netflix-uutiset. Mikä näistä kiinnostaa sinua eniten?

Ystäväsi,

Guf

Share