Sähköä ja marsipaanipossuja

Tällä kertaa Muumilaaksossa tavataan ne muumi-mytologian yhdet ikonisimmista hahmoista. Siinä missä Mörkö oli selkeästi pelottava otus, hattivatit aiheuttivat lapsi-minässä viisasta kunnioitusta. Jos sellaisen kohtaisi, niin kaikki olisi hyvin jos pysyttelisi niistä tarpeeksi etäällä.

Jakso alkaa kun Muumipappa kertoo tarinoita lapsuudestaan ja siitä kuinka tutustui hattivatteihin. Vaikkakaan alku ei tarinallisesti anna mitään, on muumitalon sisälle pohjaava kohtaus tunnelmallinen. Sarjan ensimmäisessä jaksossa muumitalosta välittyy muovinen fiilis, mutta tässä on onnistuttu luomaan sitä kunnollista tunnelmaa. Ja mikä parasta, Nipsu on mukana!

Kuten tähän asti olemme saaneet sarjassa jo tottua, niin asiat etenevät alkuun todella nopeasti. Yhtäkkiä vene on liikkeellä ja sadan metrin päässä on jo tuo Muumipapan löytämä saari. Ei se tietenkään niin lähellä ole, mutta tuntuu kuin Muumipeikko ja Niiskuneiti ajattelisivat kotirannallaan, että “oispa kiva käydä hattivattien saarella”  ja yhtäkkiä seuraavassa kohtauksessa siellä jo oltais. Onneksi saarella asioiden annetaan rakentua hieman rauhallisemmin.

Muutaman minuutin veneily saa kaverikseen mainion laulun, joka sai ihoni kananlihalle. Siis positiivisessa mielessä. Moni on kritisoinut englanninkielistä musiikkia, mutta minusta se toimii oikein hyvin. Vielä kun pääsisi katsomaan sarjan englanniksi, niin kokonaissointu voisi olla vielä hieman parempi. Toivottavasti enkkudubbi saadaan Areenallekin nähtäville.

Merimatka ja Josef Salvatin Home-kappale. Ah!

Saarella sanaillaan oikein olan takaa kun joka toinen lause on jonkin sortin vitsi. Siis vitsi vitsi, ei sarkastisessa mielessä. Tai no, jokaisella on taatusti niistä oma mielipiteensä. Tähän jaksoon ne eivät mielestäni oikein sopineet. Vika taitaa olla kuitenkin minussa, koska kuten alussa mainitsin, hattivatit ansaitsevat hiljaista pelon sekaista kunnioitusta ja sitä ei nyt juuri nähty.

Nyt tiedän, että sohaisen ampiaispesään, mutta tässä jaksossa kiinnitin ensimmäistä kertaa negatiivisesti huomiota dubbaukseen. Se jää hieman vaisuksi. Esimerkiksi kun Niiskuneiti menettää tukkansa, hänen reaktionsa on enemmän väsyneen ja tilanteeseen alistuneen toteamus kuin pahimman painajaisen kohdanneen parahdus. Kuten edellisessä artikkelissa mainitsinkin, katsoja ei saa asiaan kuuluvaa fiilistä ellei hahmot reagoi ensin.

Saarelta poistuminen on Josef Salvatin ansiosta yhtä säväyttävä kuin sinne saapuminenkin. Vielä enemmän olisi saatu hetkestä irti jos musiikki olisi pärähtänyt käyntiin jo hattivattien valoshown aikaan, mutta nämä ovat näitä lillukanvarsiin takertumisia.

Kaiken kaikkiaan oli hienoa saada kolmas hyvä jakso Muumilaaksoon. Näitä vielä muutama, niin varmasti katson kauden uudelleen englanniksi mikäli mahdollista. Ihan mukava tapa viettää aikaa piilossa aprillipäivältä.

Ystäväsi,

Guf

Jokos se nyt sulaa se jää Muumipeikon ja Myyn väliltä?