skip to Main Content
Col. Heeza Liar, Detective (1923)

Col. Heeza Liar, Detective (1923)

Animaatiot olivat 1900-luvun alussa pitkälti yksittäisiä kokeiluja, joissa testailtiin animaation mahdollisuuksia ja esiteltiin omia löydöksiä. Vuonna 1913 syntyi hahmo nimeltä Colonel Heeza Liar, joka oli ensimmäinen toistuvasti esiintynyt animaatiohahmo. Hahmosta luotiin jopa 59 yksittäistä teosta, joista esittelen sinulle nyt osan Col. Heeza Liar, Detective (1923).

Colonel Heeza Liar on hyvin epätyypillinen päähahmo. Se on kyllä samanlainen sankari kuin mitä tarinoissa ja taiteessa nyt yleensäkin on, mutta silmiin pistää eniten juuri hahmon nimi ja ulkoasu. Kukapa meistä ei samaistuisi everstiin, jonka nimi on ”Hän on valehtelija” ja jonka ulkonäkö muistuttaa Theodore Rooseveltiä? No, minulla taitaa olla selitys tälle arvoitukselle.

Col. Heeza Liar, Detective (1923)

John Randolph Bray loi Colonel Heeza Liarin vuonna 1913 yhtiössään Bray’s Studio. Kyseessä ei ollut mikään vähäpätöinen studio, sillä paitsi että siellä luotiin ensimmäinen useissa animaatioissa toistuva hahmo Colonel Heeza Liar, niin myös siellä luotiin ensimmäinen värillinen animoitu filmi The Debut of Thomas Cat (1920). Valitettavasti värillisen filmin tuottaminen oli niin kallista, että se jäi toistaiseksi kokonaan. Sarjaa ohjasi tuolloin Vernon Stallings, joka on tuttu nimi Disney-faneille.

Colonel Heeza Liar heräsi lyhyeksi ajaksi henkiin uudelleen vuonna 1922 ja animoijaksi vaihtui Walter Lantz, joka taas tunnetaan paremmin Oswald-jäniksestä ja Nakke Nakuttajasta. Ennen Walteria Colonel Heeza Liar seikkaili tavallisissa animaatio-maailmoissa, mutta Walterin käsissä hahmo siirtyi osaksi elävää maailmaa. Yksi näistä live-action -jaksoista on nyt esittelemäni Col. Heeza Liar, Detective (1923).

Col. Heeza Liar, Detective (1923) - Walter Lantz

Muutos kohti life-actionia tapahtui, koska Out of the Inkwell -sarja oli saavuttanut suosiota. Kyseisessä sarjassa Koko the Clown seikkaili piirtäjänsä työpöydällä. Muita elävää maailmaa ja piirroksia yhdistäviä sarjoja olivat Roving Thomas ja Disneyn Alice Comedies.

Col. Heeza Liar, Detective (1923)

Tarina alkaa piirtäjän studiolta, joka mitä ilmeisimmin on Walter Lantz itse. Paikalle ilmestyy mies, joka on päättänyt rikastua kasvattamalla kanoja. Hän oli ostanut kukon 10 000 dollarilla, joka tuohon aikaan oli naurettava summa rahaa kukosta. Summa vastaa nykyrahassa noin 130 000 dollaria eli noin 118 000 euroa. Kaveria on siis selvästikin vedetty nenästä.

Col. Heeza Liar, Detective (1923)

Ongelmat eivät pääty siihen, koska miehen vaimo ilmoittaa että kukko on ryöstetty. Ei auta kuin pyytää Colonel Heeza Liar apuun! Walterilla on jostain syystä työpöytänsä laatikossa revolveri, sheriffin tähti ja etsivän hattu. Hän nakkaa ne everstille. Tämä kohtaus on tyylikkäästi toteutettu, sillä oikean tavaran muuttumista piirrokseksi on vaikea havaita. Siirtymä on siis todella sujuva.

Kyseisessä kohtauksessa Walter ei heitä tavaroita, vaan ojentaa ne. Kun kohtausta tarkastelee kuva kerrallaan, huomaa että siinä on käytetty pala-animointia. Kun tavara on sopivan kokoinen ja riittävän lähellä päähahmoa, se muuttuu piirrokseksi. Väitän, että tämä tekniikka on mahdollinen vain mustavalko-flimissä. Väreillä toteutettuna ero olisi ollut paljon räikeämpi.

Tarinan sankari lähetetään rikospaikalle tutkimaan asiaa ja pian hän saakin varkaat kiinni tulistelupaikalta syömästä kukkoa. Eversti käskee rikolliskolmikkoa palauttamaan kukon ja nämä kasaavat sen paistopalasista uudelleen. Kukon uudelleenrakennus on toteutettu pyörittämällä filmiä taaksepäin.

Col. Heeza Liar, Detective (1923)

Lopulta kukko palautetaan oikealle omistajalleen, mutta selviääkin, että se onkin kana.

Kokonaisuutena filmi on hyvin toteutettu. Nykyään katsottuna tarina ei ole enää mitään kauhean nokkelaa, mutta toteutus on yllättävän hyvää. Päähahmon animoinnista puuttuu välillä fysiikka kun eversti ajoittain liihottaa paperilla, muuten jälki on ihan kelpoa. Varsinkin tässä Tom Stathesin restauroimassa versiossa.

Colonel Heeza Liarin arvoitus

Tosiaan, artikkelin alussa ihmettelin päähahmon hupsua nimeä ja ulkoasua. Ulkonäkö on tosiaan saanut inspiraationsa Theodore Rooseveltiltä ja syy tähän on se, että tämä Yhdysvaltain presidentti oli tunnettu seikkalija ja monessa mukana oleva sankarihahmo. Hänestä tuli miehisyyden ikoni, joka voitti Nobelin rauhanpalkinnon, oli cowboy, kirjoitti kirjan laivaston sotastrategioista, toimi presidenttinä, purki suuryhtiöiden monopoleja, harrasti metsästystä ja pärjäsi urheilussa.

Rooseveltiin liittyy sellainenkin käsittämätön tarina, että vuonna 1912 hänet yritettiin ampua kesken puheen. Luoti lensi 50-sivuisen paperinivaskan ja silmälasikotelon läpi rintaan. Metsästäjänä ja anatomiaa tuntevana Roosevelt kuitenkin päätteli, että kyseessä ei ole mikään vakava ampumahaava, koska hänen ysköksessään ei ollut verta ja piti puheensa loppuun samalla kuin paita värjäytyi verenstä. Puhe kesti 90 minuuttia ja avauksessa hänen väitetään sanoneen, että: ”Rouvat ja herrat, en tiedä voitteko täysin ymmärtää, että minua on juuri ammuttu, mutta vaaditaan enemmän tappaa uroshirvi”. Presidentillä oli tapana sanoa lehdistölle, että hän on yhtä hyvässä kunnossa kuin uroshirvi. Myöhemmin lääkärissä selvisi että kyseessä oli lihashaava. Luoti oli jäänyt rintalihakseen.

Tätä taustaa vasten hahmon esikuva ja ulkonäkö on helpompi niellä, mutta mites tuo outo nimi, Colonel Heeza Liar? Tähän en löytänyt mistään suoraa vastausta, mutta yritän spekuloida ja arvailla siihenkin jonkin ratkaisun. Koska lähin johtolanka on Theodore Roosevelt, voisi nimenkin ajatella liittyvän kyseiseen henkilöön. Roosevelthan oli poliitikko ja kaikkihan me tiedämme kuinka ailahtelevia poliitikoiden puheet voivat olla. Toinen syy voisi liittyä hänen lempinimeensä ”Trust-buster”, mutta silläkään ei viitata valehteluun vaan se sai alkunsa hänen murtaessaan yhtiöiden monopoliasemia.

Col. Heeza Liar, Detective (1923)

Taustaa nimelle pitäisi siis hakea katsomalla muita sarjan filmejä, mutta valitettavasti iso osa niistä on hukkunut. Ehkäpä jäljelle jääneitä teoksia tutkimalla arvoitus ratkeaa.

Col. Heeza Liar, Detective (1923) – Mielenkiintoinen pala historiaa

Colonel Heeza Liar on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen pala animaatiohistoriaa ja sen taustoja kaivelemalla voi uppoutua 1900-luvun ajnakuvaan tunneiksi. Tässä esitelty filmikin on viihdyttävä kokemus ja ennen kaikkea sitä tutkimalla pääsee hyvin sisälle siitä miten animaatiota tuohon aikaan tehtiin. Mustavalkoisuus mahdollisti tekniikat, jotka olisivat nykypäivänä työläitä toteuttaa.

Col. Heeza Liar, Detective (1923)

Col. Heeza Liar, Detective (1923) löytyy Cartoon Roots -kokoelmasta. Käy lukemassa artikkelini kokoelmasta ja osta oma kappaleesi.

Onko sinulla teoriaa siitä mistä Colonel Heeza Liarin nimi tulee tai mihin se voisi viitata?

Ystäväsi,

Guf

PS. Jaathan tämä artikkelin somessa muillekin. Voit jakaa linkin suoraan tai painamalla alla olevia jakopainikkeita.

0 0 äänestä
Article Rating
Tilaa
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Back To Top
0
Haluaisin kuulla ajatuksistasi, joten kommentoithanx
()
x