Pinocchion katsomista olen odotellut jo pitkään. Paitsi että elokuvan hahmoja on esitelty monessa blogissa, myös oma alitajuntani soittaa sulosointuja aina kun törmään siihen. En muista koskaan nähneeni Pinocchiota, mutta jotain todella tuttua siinä on. Toivottavasti tällä kertaa selviää että mitä.

Graafinen tyyli

Voi pojat mikä elokuva! Olin kotonani ihan elokuvan alkumetreistä saakka! Geppetton talossa on jotain tajuttoman kotoisaa ja niitä kelloja ja soittopelejä voisi ihastella tuntitolkulla. Pinocchio-elokuva näyttää todella kauniilta. Taustat ovat komeita ja animaatio on todella autentista. Erityisen merkille pantavaa on se, että vaikka elokuvan yleisvire on synkkä, niin siinä on jotain pehmeää ja lämmintä kuten joulussakin pimeästä vuodenajasta huolimatta.

Elokuvassa nähdään myös paljon erikoistehosteita. Monet piirretyt taustat ovat niin isoja, että niissä on voitu tehdä pitkiä kamera-ajoja. Esimerkiksi aivan elokuvan alussa kun Samu Sirkka hyppelee Geppetton talolle, kamera ”hyppelee” sirkan näkövinkkelistä lähemmän ikkunaa ja lopulta tarkentaa talon sisälle. Ja tämä tapahtuu ilman ainuttakaan leikkausta, aivan kuin talon sisällä olisi ihan oma piirrustuksensa!

Samoin kylän esittely Pinocchion koulunlähdon aikaan oli vaikuttava. Kamera-ajon aikana esitellään monta eri taustakerrosta ja jokaisessa on omat animaationsa.

Ehkä kuitenkin huikeimmat tehosteet löytyvät kohtauksesta jossa Pinocchio ja Samu Sirkka ovat veden alla. Paitsi, että veden pinta väreilee, kuvaan on saatu hienot väreilyn aiheuttamat valoheijastumat.

Negatiivisiakin juttuja löytyy, vaikkakaan ei paljoa. Parhaiten mieleeni jäi kohtaus, jossa Pinocchio tanssahtelee Rehti Revon ja Kimi Keppostin kanssa kaupungin katuja. Jostain kumman syystä hahmojen silmät ovat ihon väriset. Erityisen häiritsevää se on siksi, että silloin kun elokuva tehtiin, Walt Disney oli äärimmäisen tarkka yksityiskohdista. Miten ihmeessä tuollainen pääsi livahtamaan tarkistuksen läpi?

Kokonaisuutena elokuva on kyllä puhdasta silmäkarkkia. Monessa suhteessa laatu on parantunut Lumikista, esimerkiksi animointi on paljon sulavampaa.

Tarina

Tarinakin iski paljon Lumikkia paremmin. Siinä missä Lumikki oli kokoelma vitsejä, Pinokkio rakentui yhtenevästä juonesta. Lumikissa oli paljon kohtauksia, jotka olisivat voineet jäädä elokuvasta pois ilman että juoni olisi siitä kärsinyt. Toki se olisi tehnyt elokuvasta paljon tylsemmän, mutta silti. Pinocchiossa taas kohtaukset kuljettivat ensisijaisesti tarinaa ja vitsit täydensivät sitä. Ehkä juuri tämän takia jaksoin keskittyä elokuvaa Lumikkia paremmin.

Pakko kuitenkin tunnustaa, että elokuva menetti minusta hiukan otettaan kun oltiin Monstron vatsassa. Monstro oli kuitenkin jo neljäs pääpahis, joten ei ihme jos pientä ähtyä tuli podettua.

Pahiksista puheenollen, Stromboli, Ajuri, Monstro ja Rehti Repo olivat kyllä tasokkaita hahmoja. Niitä tuntui yhdistävän ahneus. Ahneus ja velttous taas oli vastapari niille arvoille joita Pinocchio lopulta toteutti. Elokuvan opetuksena taisikin olla se, että ihmisyys syntyy rehellisyydestä, uhrautuvuudesta ja lykätystä tarpeiden tyydyttämisestä.

Pinocchio-elokuva oli hieman jaksomainen kokemus ja uskon että se johtuu elokuvan pahisten määrästä. Olen tottunut siihen, että jokaisessa elokuvassa tai tarinassa on yksi pääpahis, mutta tässä elokuvassa niitä oli neljä kappaletta, joista kolme tuotti oman tarinansa. Kuhunkin pahikseen tutustutaan aika vähän, mutta ne kohtaukset joissa he esiintyvät, ovat sitäkin ahdistavampia ja voimakkaampia.

Hahmot

Pahikset ovat Rehti Repoa ja Kimi Keppostinta lukuunottamatta samankaltaisia. Jokainen heistä on uhkaava ja isokokoinen. Uskaltaisin väittää, että jos elokuva olisi tehty nykypäivänä, Stromboli, Ajuri ja Monstro olisivat yksi ja sama henkilö ja Rehti Repo ja Kimi Keppostin hänen kätyreitään. Toki se toisi kerronnallisia haasteita, mutta tuskin päteville käsikirjoittajille ylitsepääsemättömiä. Erityisen heistä tekee myös se, ettei heistä kukaan joudu tilille pahoista teoistaan.

Pinocchio oli juuri sellainen kuin mitä pikkupojan kuvittelisikin olevan. Hän on täysin viaton ja viattomuudessaan on muiden vietävissä. Ainoa tahallinen ilkikurisuus syntyy vain Geppetton käsissä kun hän on vielä eloton puunukke.

Pakko sanoa, että olin hiukan hämilläni, koska se Pinokkio jonka minä muistan, oli melkoisen kuriton tapaus. Tiedän että kirjoissa hän on ihan omaa luokkaansa, mutta muistaisin ilkikurisen Pinocchion myös animaationa. Voisikohan olla jokin Disneyn sarja tai jokin muu piirretty?

Ehdoton suosikkini on Samu Sirkka. Onnekseni hänestä ei tehty saarnaavaa omaatuntoa vaan aidosti omaa kasvutarinaansa kokeva hahmo. Hänelläkin on omat läksynsä luettavana siinä missä Pinocchiollakin. Siinä missä Pinocchion piti oppia ihmisyyden perusteet, Samu Sirkka kamppaili omanarvontuntonsa kanssa.

Samu Sirkka oli myös todella perso naiskauneudelle. Hänen ihastuksensa olivat tosin aineettomia Sinistä haltiatarta lukuunottamatta.

Geppetto taas käyttäytyi kuin vanhan ukon höppänän kuvittelisikin käyttäytyvän. Hänkin oli omalla tavallaan rikkinäinen hahmo. Vaikka hyvin sympaattinen niin siltikin hänessä oli ärsyttäviä piirteitä. Hän esimerkiksi komensi pienen Figaron avaamaan sängyn vieressä olevan ikkunan vaikka olisi saanut sen itse auki paljon vähemmällä vaivalla. Geppetto vaikuttaa olevan hyväntahtoinen mutta yhtä naiivi kuin Pinocchiokin.

Figaron ja Cleon edesottamuksia olisi katsellut enemmänkin. Heillä oli isompi rooli elokuvan alussa, mutta muuten heitä ei näkynyt kuin lopussa. Heille sopisi kyllä oma spin-off-sarja ja jos olen oikein ymmärtänyt, ainakin Figarolla taitaa olla omia lyhäreitä.

Tunnelma

Tunnelmasta jo pari sanaa mainitsinkin. Elokuvassa on jotain äärimmäisen kotoisaa synkkyydestä huolimatta. Kotoisuuden ansiosta tässä on sitä tunnelmaa mitä esimerkiksi joululeffalta kaipaa vaikkei mitään muuta jouluun viittaavaa elokuvassa ole, ellei sellaiseksi toiveiden toteutumista lasketa.

Tunnelman luomiseen on todella panostettu. Elokuvan alussa vietetään pitkä tovi Geppetton talossa ja sen seinillä olevia tavaroita esitellään huolella.

Vaikka elokuvassa on aimo annos kotoisuutta, paljon ahdistavaakin löytyy. Kaikkein kuuluisin osoitus elokuvan ahdistavuudesta lienee episodi Huvitusten saarella. Paitsi että itse Ajuri on melkoisen julman oloinen tyyppi, ovat myös hänen kätyrinsä erittäin epämääräisiä. Lienevätkö Mustakaavun esi-isiä?

Tämäkään ei ole vielä mitään verrattuna kohtaukseen, jossa Pinocchio ja Lampunsydän alkavat muuttua aaseiksi Huvitusten saaren kirouksen vaikutuksen alaisena.

Walt Disney todella tiesi miten käyttää kerronnallisia elementtejä tunnelman luomiseksi. Hän käyttikin paljon aikaa kolleegoidensa kanssa sen ajan elokuvien ja taiteen tutkimiseen.

Vielä yhden esimerkin äärimmäisen tunnelmallisesta kohtauksesta haluan näyttää. Kyseessä  on kuva, jossa kaikki taika ja ihmetys muuttuu yöksi ja siirrytään kohti uutta päivää.

Jälkifiilikset

Tämä elokuva nousi ehdottomasti suosikeikseni! En ole Animaahis-sivuston puitteissa katsonut kuin kaksi elokuvaa, mutta nyt tarkoitan ihan elokuvia ja sarjoja yleensä. Pinocchio on nyt mielestäni sellainen kokemus, jonka voi valita milloin vain kun haluaa viihtyä hyvän elokuvan ääressä.

En saa kuitenkaan päästäni sitä, että minun muistamani Pinocchio oli ihan toista maata. Muistan myös Rehti Revon ja Kimi Keppostin ihan toisen näköisinä. Pinocchio-kirjaa en ole koskaan lukenut, joten en voi siihenkään elokuvaa sekoittaa, joten jostain muusta täytyy olla kyse. Jos sinulla on idea siitä mihin versioon tai tarinaan nämä hahmot sekoitan, niin laita ihmeessä kommenttia. Arvostaisin suuresti.

Mutta jos et ole tätä elokuvaa katsonut vielä, niin voin lämpimästi suositella asian korjaamista. Jos haluat hankkia oman kappaleesi tsekkaa tekemäni Blu-ray-arvostelu kyseisen elokuvan levystä. 

Ystäväsi,

Guf