Hopeanuoli (1986)

Kun muistelen lapsuuteni suurimpia animaatioita, ensimmäisenä mieleeni tulevat taitavat kaikki olla animea. Yksi niistä oli kuitenkin suurin ja jonka nimi mainittiin vanhempien kuullen kuiskaten ja ulkona leikeissä karjuen. Tuo nimi oli Hopeanuoli!

Hopeanuoli julkaistiin vain VHS-kasetteina*, eikä niitä ihan joka lapsella ollut. Sarja oli jännittävä, pelottava ja todella tunteikas. Akakabuto oli pahiksista pahin ja Hopeanuoli sankareista suurin. Ennen kaikkea anime oli todella väkivaltainen ja raaka muihin sarjoihin verrattuna. Pelottavia ja mieleenpainuvia animaatioita oli toki muitakin, mutta yksikään ei ollut niin raaka kuin Hopeanuoli. Vielä mysteerisemmän sarjasta teki se, että huhujen mukaan animaatiosta olisi poistettu ne kaikkein raaimmat kohtaukset. Leikkaamatonta versiota en päässyt koskaan näkemään, ennen kuin 2000-luvun puolella!

*Kumppanuuslinkki

Hopeanuoli ja Daisuke juoksevat sarjan introssa.

Hopeanuoli (1986)

Nimi: Hopeanuoli (1986)
Tekijä: Yoshihiro Takahashi
Studio: Toei Animation
Ohjaaja: Tomoharu Katsumata
Tyyli: Piirretty
Vuosi: 1986
Valmistusmaa: Japani
Kieli: Japani
Jaksot: 21
Genre: Anime, toiminta, seikkailu, draama ja fantasia

Ihan ensimmäisenä pakko todeta kuinka vaikea Hopeanuolta on saada käsiinsä. Yleensä kun etsin animaatio-julkaisuja, niin viimeistään Amazonista löytyy, mutta nyt ei mitään. Ihmettelin asiaa sillä täytyyhän näin suositusta sarjasta olla vähintään keräilijäkokoelmia. Lopulta kuitenkin totuus valkeni.

Hopeanuoli-anime on suosittu tässä mittakaavassa vain meillä Suomessa. Jopa sarjan englanninkielinen Wikipedia on lähinnä jaksoja luetteleva tynkä. Manga on hieman suositumpi, mutta anime on meidän suomalaisten oma juttu. Olisi hienoa tietää, että miksi ja voisin joskus kirjoittaa aiheesta artikkelia. Kerro ihmeessä kommentteihin omat syysi siitä miksi pidät Hopeanuolesta. Jos taas et pidä, niin mielelläni kuulisin siitäkin.

Onneksi kuitenkin suomalaisille faneille on julkaistu alkuperäinen leikkaamaton versio kokoelmana. Sen dubbaus on japaniksi ja tekstitys löytyy sekä suomeksi että ruotsiksi. Boksi löytyi Filmihulluleffakauppa.fi -sivustolta, joka itselleni on uusi tuttavuus. Siellä on muutenkin mainio kokoelma animaatioita, joten kannattaa kurkata. Kysymys kuitenkin kuuluu, että onko Hopeanuoli niin hieno sarja mitä nostalgiset muistot antavat ymmärtää?

Hopeanuoli (1986) – Menevää jytkettä

En meinannut tuolissani pysyä kun pistin ensimmäisen jakson pyörimään! Sarjan alkutunnari on niin menevää jytkettä, että se saa innostuksen ja odotuksen kohisemaan suonissa! Heti rouhean tunnarin jälkeen sykkivä musiikki jatkuu samalla kun haukkuva koira juoksee lumipyryisessä metsässä metsästäjä perässään. Yhtäkkiä meno pysähtyy ja musiikki on kuin vihaisena ja sihisevänä pörisevä ampaisparvi. Puiden siimeksissä on iso tumma ja uhkaava hahmo, jota koira äityy haukkumaan. Metsästäjä asettuu tähtämään, mutta yhtäkkiä sivusta hyökkää valtava karhu lyöden metsästäjän maahan niin että veri lentää. Alkaa kamppailu elämästä ja kuolemasta. Metsästäjä onnistuu ampumaan karhua silmään. Karhu ja koira jatkavat kamppailuaan pudoten samalla rotkoon. Akakabuto on syntynyt ja minä olen koukussa!

Sain katsottua koko sarjan viikossa läpi ja pakko sanoa, että kyseessä on todella laadukas teos. On siinä omat puutteensakin, mutta tunnelma on kohdallaan ja tarina pysyy hyvin kasassa. Tai olihan se tarina välillä paatosta, mutta juuri ennen kuin muiden koirien värväysreissu alkoi kyllästyttää, päästiin siihen viimeiseen taisteluun. Pitkissä sarjoissa on monesti se ongelma, että ne jäävät junnaamaan paikoillaan ja toistamaan itseään, mutta Hopeanuoli uskaltaa mennä eteenpäin.

Animaatio ja visuaalinen ulkoasu

Hopeanuoli on tyypillistä animea. Taustat ovat kauniita ja animaatio sujuvaa. Ihmishahmot ovat ilmeikkäitä ja niitä on onneksi vähän. Minä kun tuppaan animessa sekoittamaan varsinkin sivuhahmot toisiinsa. Sarjan koirahahmoissa oli hieman sitä ongelmaa, mutta onneksi päähahmot ovat selkeästi erilaisia ja nimiä hoetaan sopivissa paikoissa, jotta pysyy kärryillä.

Muutamaan otteeseen panin merkille animaation kierrättämistä, toistuvia liikkeitä ja ”filmin katkeamista”. Filmin katkeamisella tarkoitan sitä, että hahmo yhtäkkiä hypähtää toiseen paikkaan tai animaatio sykli palaa selvästikin alkuun ilman sujuvoittavia välipiirroksia. Näitä kohtauksia ei onneksi montaa ole enkä yleensä sellaisista välitä. Pahinta on se jos hahmojen silmät pyörivät päässä tai raajat heiluvat hallitsemattomasti, mutta sellaiseen en Hopeanuolessa törmännyt.

Isoin ongelma oli ehkä fysiikan mallinnuksessa. Puihin kiipeilevät ja tappopyörteitä synnyttävät koirat muistuttivat että kyse on fantasiasarjasta. Kun sen hyväksyy, niin asiaan ei enää takerru.

Hopeanuoli (1986)

Erityinen maininta minun pitää kuitenkin tehdä lopputunnarin maisemakuvasta. Musiikin kera se on yksi koskettavimmista hetkistä! Kultaisena kimalteleva tunturilampi vedessä seisovine kelopuineen on yksi sellaisista näystä joihin en oikeassakaan elämässä kyllästy ja kun taustalle ottaa kaihoisa suomalaista iskelmää muistutava musiikki, olin ihan myyty. En tapaa kuunnella iskelmää, mutta sopivaan hetkeen osuessaan se iskee johonkin kaihoisaan hermoon. Jos et usko, niin mene jonnekin erämaahan ja kuuntele vaikka kappale Lapin kesä. Siihen hetkeen jää jotain mikä jättää ikuisen jäljen. Tai sitten minusta on vain tulossa vanha…

Hopeanuolen tarina

Kuten aiemmin totesin, kokonaisuutena sarja on sopivan pituinen, mutta rytmitys ei kuitenkaan ollut ihan tasapainossa. Alun tahti oli rauhallista ja mielestäni nämä ensimmäiset osat ovat sarjan parasta antia. On harmi, että Daisuke jää taka-alalle toisessa osiossa, kun Hopeanuoli lähtee keräämään koira-armeijaansa.

Värväysjaksoissa keskitytään muiden laumojen ja yksittäisten koirien tarinaan. Onneksi niitä ei ole loputtomasti vaan pian päästään palaamaan kohti Akakabuton linnoitusta. Jotenkin tässä vaiheessa tuntuu, että tarinassa on kova kiire päästä kohti loppua. Tunneside osaan merkittävistä koirista jää pintapuolisiksi vaikka dramaattisia kohtauksia yritetään kovasti värittää. Yhteisten haasteiden kohtaaminen ja selättäminen auttavat hiukan, mutta niitä ei ehdi tulla kovinkaan montaa. Toinen ongelma koskee muiden laumojen edesottamuksia toisaalla. Niitä ei kertaakaan näytetä tai ne selitetään hyvin pintapuolisesti ja jotenkin minulle jäi tunne, että lopputuloksen kannalta niiden kohtalot olivat yksi hailee.

Hopeanuoli (1986)
En oikein pysynyt perässä siitä miten kuopassa oleva lauma päätyi ahdinkoonsa.

Lopulta kolmas osio keskittyy yhteenottoihin karhujen kanssa. Tässä kiire hieman kostautuu ja aikaa käytetään paljon vanhan kertaamiseen. Minulle tuli tunne, että sarjan tekijät huomasivat, että loppuun tultiin liian nopeasti ja koettivat venyttää neljää viimeistä jaksoa. Ehkä yksittäisten karhujen kaatamiseen olisi voinut keskittyä pidempään, mutta se olisi saattanut tehdä kokonaisuudesta puuduttavaa. Kuinka monta erilaista taistelua sitä olisi lopulta saanut?

Aikuisena tarina tuntui ehkä turhan melodramaattiselta, mutta lapsena kaikki toisia koiria syövät koirat, Benin sokeutumiset ja alvariinsa rotkoihin putoilevat koirat syöpyivät voimakkaasti mielen. Silloin eivät erilaiset oikaisut ja epäloogisuudet tarinassa haitanneet. Shonen-sarja tämä onkin. Oikaisuista puheenollen, yksi tapahtuma jäi mieleen. Sarjan loppuvaiheilla Ben tekee itsemurhaliikkeen taistellessaan Sniperin kanssa ja hyppää vastustaja hampaissaan rotkoon. Myöhemmin Hopeanuoli törmää häneen hylätyssä vajassa. On helppo päätellä, että Ben on selviytynyt pudotuksesta ja päätynyt taloon hoitamaan vammojaan, mutta asialle ei anneta ollenkaan aikaa ja hahmo jatkaa seikkailuaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan välissä. Muuten asia ei haittaisi, mutta kun pudotusta pohjustettiin todella tunteikkailla kohtauksilla, jotka saivat suremaan Benin kuolemaa.

Pitää kuitenkin muistaa edelleen, että kyseessä on fantasiasarja ja että liiallinen selittäminen olisi voinut tehdä kompaktista sarjasta aivan liian pitkän ja puuduttavan. Ehkä tämä oli tekijöiltä harkittu päätös. Tarinahan olisi voinut jatkua jos niin olisi haluttu, koska mangassa seikkailu jatkui karhujen tappamisen jälkeen taisteluksi susia vastaan.

Hopeanuoli (1986) – Tarina jatkuu

Jos Hopeanuolen jälkeen sinulle jäi nälkä saada lisää samanlaista niin ilokseni voin todeta, että mangaa, josta sarja sai alkunsa, on edelleen saatavilla Suomessa. Tästä kiitos kuuluu aktiiviselle Suomalaiselle faniyhteisölle.

Myös Hopeanuolen pojan Weedin tarinaa on tarjolla sekä mangana että animena. Itse en ole kumpaankaan tutustunut, mutta Weed-mangaan törmää joka paikassa.* Löydät sitä todennäköisesti myös oman kuntasi kirjastostasikin.

Tarina jatkuu myös fanien kautta. Kuten totesinkin, Hopeanuoli (1986) on herättänyt Suomessa sellaisen ilmiön, jota sarjaa kohtaan ei muualla maailmassa ole. Perinteisen fanittamisen lisäksi meillä on jopa rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka järjestävät erilaista Hopeanuolen ympärille liittyvää toimintaa. Se on todella ainutlaatuista, koska edes Disneyn klassikkoanimaatioiden ympärille ei ole syntynyt samanlaista vaikka faneja niilläkin riittää.

Jos sinäkin haluat päästä Japanin talvisiin vuoristomaisemiin, niin kannattaa kurkata vieläkö Filmihulluleffakaupassa bokseja on jäljellä. Jos olet ehdoton nostalgikko ja haluat saada käsiisi sen VHS-version, niin tätä kirjoittaessa DVD:nä sitä näytti jokunen kappale löytyvän*. Vaikka ne myydän neljänä eri julkaisuna ja leikattuna niin ainakin niistä löytyy kyseenalaista julkisuutta saanut suomenkielinen dubbi.

*Kumppanuuslinkki

Mitkä sinun muistosi ja mielipiteesi ovat Hopeanuoli-sarjasta? Jättikö Akakabuto traumoja?

Muistetaan kaikesta huolimatta rakastaa ja huolehtia planeettamme arvokkaista karhuista ja laittaa vaikka se oma nalle ikkunallekin.

Ystäväsi,

Guf

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: