Melody Time – Ensikokemus

Melody Time on toiseksi viimeinen julkaisu Disneyn klassikoiden kokoelmateoksista. Aivan kuten Make Mine Musicissa, tämäkin koostuu useista eri musiikkiteemaisista teoksista.

Omat odotukseni eivät ole tämän DVD:n kohdalla kovinkaan korkeat. Ehkä tarjolla on muutama helmi, mutta en osaa odottaa etukäteen mitään tiettyä tarinaa, joka mahdollisesti tarjoasi nostalgiaa tai jonka haluaisin erityisesti nähdä. Siksi tämä teos on minulle sellainen “katsotaan nyt alta pois, jotta pästään eteenpäin” -tapaus.

ONCE UPON A WINTERTIME

Elokuva alkaa talvisella rakkaustarinalla, jossa nautitaan yhteisestä luisteluhetkestä joen jäällä, suututaat toisille ja pelastetaan heikoille jäille joutuneita. Kuinkahan monta luistelupätkää Disneyn studiolla on tehty?

Pätkän ulkoasu on vahvasti tyylitelty ja muistuttaa kovasti samaa tyyliä mitä monesti käytetään kun halutaan korostaa jonkun animaation pohjoismaista tematiikkaa. Tavoitteena ei ole hakea aitoa anatomiaa tai perspektiiviä vaan kikkailla geometreillä.

Väritys on ajoittain hieman vanhentunutta. Joissain se toimii mainiosti, mutta en esimerkiksi ymmärrä mitä tuossa sinapin värissä on aikoinaan nähty kun sillä on pitänyt värjätä tämän pätkän taivas ja keittiön kaapistot. Joku viisaampi avatkoot asiaa.

BUMBLE BOOGIE

Tarinan kimalainen joutuu soittimien armoille tässä lyhyessä boogiessa. Vauhti on melkoinen ja visuaalisesti oivaltava. Onneksi Bumble Boogie on lyhyt, koska vauhti ja tempoileva visuaalisuus uhkaa aiheuttaa päänsärkyä. Olenkohan tulossa vanhaksi?

JOHNNY APPLESEED JA TREES

Johnny Appleseed kertoo tarinan samannimisestä uudisraivaajasta, joka istuttaa omenapuita minne ikinä meneekään. Sen tarkemmin alkuperäistarinaa tuntematta, tämä lyhäri sai minut kohottamaan kulmiani, koska se sisältää yllättävän paljon uskonnollisuutta Disneyn animaatioksi. Uskonnollisuuteen olen törmännyt aiemmin Disneyn kohdalla vain tilanteissa, joissa on kuvailtu jotain kulttuuria tai uskonnollista juhlaa, mutta tässä tarinassa korostetaan Johnnyn uskoa jumalaansa. Hänellä kun ei ole muuta kuin kattila kypäränä, omenansiemeniä laukussaan ja raamattu kainalossa.

Muuten pitäisin tätä harmittomana, mutta sitten elokuvassa esitellään pätkä nimeltään Trees, jonka runo on Joyce Kilmerin käsialaa. Kyseinen runo on selvä ylistys puiden ja luonnon luojalle ja siten siinä on hyvinkin uskonnollinen sävy. Asiaa vielä korostaa se, että pätkän lopussa iso puu näyttäytyy ristinä.

No, tämä kristillisyys ei ole minulta pois, mutta silti yllättävän korostettu Disneyn animaatioissa. Ymmärtääkseni Walt itse ei ole koskaan ollut kovinkaan uskonnollinen tai ainakaan korostanut asiaa. Toisaalta usko ja uskonto olivat tuohon aikaan paljon vahvemmin mukana kulttuurissa ja kasvatuksessa, joten liekö mikään yllätys jos se nousee runoudessa ja tarinoissa esille.

Animaatioina molemmat pätkät ovat kivoja tapauksia. Johnny Appleseed muistuttaa piirrostyyliltään enemmän alussa nähtyä talvitarinaa, mutta Trees onkin jo paljon vaikuttavampi tapaus luonnon ja sääolojen kuvaelmana. Siinä kun nähdään paljon enemmän värien ja varjojen leikkejä ja Disneyn studion vaikuttavaa vesiefektiä.

LITTLE TOOT

Nyt kun tämä uskonto-homma on saatu käsiteltyä, päästään toiseen aiheeseen, joka paljastaa näiden animaatioiden todellisen iän. Nimittäin tarinaan Little Toot kätkeytyy todella mielenkiintoisia merkityksiä. Päällisin puolin kyseessä on herttainen tarina pienestä hinaajasta, joka joutuu vaikeuksiin ja lopulta paljastaa todellisen arvonsa. Taustalla kuitenkin välitetään viestiä siitä, että hahmo on hyväksytty vasta kun hän luopuu henkilökohtaisista, hieman hedonistisista, hupsutuksista ja ottaa osaa yhteiskunnan rakentamiseen ja kehittämiseen.

Tämäkin on hieman ristiriidassa Disneyn muun arvomaailman kanssa. Waltin kaikki teot kun liittyivät lopulta siihen, että hän halusi palauttaa ympärilleen ne lapsuuden seikkailut ja ihmetykset. Toisaalta Waltin lapsuuteen kuului myös vaihe, jossa hän joutui aikuistumaan todella nopeasti isänsä yrityksen mennessä konkurssiin. Hehän joutuivat muuttamaan pois maatilan lintukodosta ja Walt joutui töihin, jotta perheelle riittäisi leipää.

Animaatiossa Pikku Toot ei ole ilkikurinen vaan joutuu vaikeuksiin huolimattomuuttaan ja ajattelemattomuuttaan. Hänhän itseasiassa yrittää auttaa isäänsä tämän työssään, mutta päätyykin hankkimaan tälle potkut. Siksi Pikku Toot karkoitetaan muiden luota. Vasta kun hän aikuistuu ja osoittaa arvonsa pelastamalla ison laivan pulasta, hänet otetaan avosylin vastaan.

Toinen mielenkiintoinen ajatus tähän liittyen on se, että nykyään korostetaan yhteiskunnalisen vastuun sijaan henkilökohtaisten arvojen, tavoitteiden ja unelmien toteuttamista. Yhteisvastuu on muuttunut vapauden ja riippumattomuuden tavoitteluksi. Väitänpä jopa, että moni meistä nykyajan kasvateista olisi ihan tyytyväinen tullessaan karkoitetuksi kuten Toot. Me kun ollaan kaikki nykyään erityisherkkiä introvertteja.

No joo, pyydän anteeksi hieman provosoivaa kärjistystäni. Tarkoitukseni on korostaa sitä kuinka yhteiskunta muuttuu ja kuinka mielenkiintoista on tehdä tällaista peilausta esimerkiksi juuri varhaisten animaatioiden kautta. Se, onko suuntaus hyvä vai huono, näyttää vain tulevaisuus ja minä olen paljon parempi murehtimaan menneitä kuin ennustamaan huomista.

BLAME IT ON THE SAMBA

Seuraavaksi päästään näiden kokoelmaelokuvien pääsankareiden, eli Akun, Josen ja Panch… Hetkinen! Onkos tuo Aracuan Bird? Minne Panchito on hävinnyt?! Joka tapauksessa, kuten olettaa saattaa, tarjolla on sambaa. Uskonnollisista teemoista päästään säärien vilautteluille. Jotenkin minusta tuntuu, että tähän pakettiin puskettiin lähinnä kaikki studiossa jäljellä oleva valmis materiaali ilman sen tarkempaa suunnittelua. Näin voi hyvinkin olla, koska tunnetusti Disney oli taloudellisessa ahdingossa sotien jälkeen.

Kiva, että jollain on hauskaa.

BLUE SHADOWS ON THE TRAIL JA PECOS BILL

Lopuksi päästään koko teoksen pihviin eli Pecos Billin tarinaan. Pätkä on kaksiosainen, joista ensimmäinen on live-actionina esitetty laulu Blue Shadow On The Trail. Laulun jälkeen lapset haluavat tietää miksi kojootit ulvovat ja vastaus siihen löytyy Pecos Billin tarinan kautta.

Alun laulukohtaus on tunnelmaltaan hyvää ja siinä esitellyt öiset maisemat näyttävät hienoilta. Pecos Billin tarina on suhteellisen yksinkertainen mutta pitää otteessaan. Vaikka lopetus on hieman hupsu, tarina on kerrottu oudosti siten, että vastaus lasten kysymykseen tuntuu kovin loogiselta. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta tarina on onnistuttu esittämään niin, että siihen rakentuu oma logiikkansa.

Kun nämä kaksi viimeistä pätkää yhdistää toisiinsa, kokonaisuus tuntuu paljon mietitymmältä kuin elokuvan muut osiot. Se on myös DVD:n pisin noin 20 miinuutin esityksellään. Ei ihme, että ne päätettiin jättää loppun.

LOPPUFIILIKSET

Kuten jo moneen kertaan todettu, nämä kokoelmaelokuvat eivät sinänsä ole mitään tajuntaa räjäyttäviä kokemuksia vaan Disneyn mittareilla hyvinkin keskinkertaisia teoksia. Tätäkään DVD:tä ei siis oikein voi suositella kuin uteliaille ja keräilijöille. Pecos Billin tarina ja sitä edeltävä laulu ovat ainoita mainitsemisen arvoisia kokemuksia.

Jotta ei tulisi sellaista kuvaa, että teos olisi huono, pakko mainita, että kun olen palanut joihinkin näihin Disneyn animaatioihin ensimmäisen kerran jälkeen, niiden tunnelma avautuu minulle aivan eri tavalla. Nytkin kun katsoin Melody Timea uudelleen kaapatakseni tähän juttuun kuvia, tunsin monet pätkät tunnelmaltaan kotoisiksi ja lämpimiksi, sellaisiksi, jotka voisivat korvata takkatulen ja joita voi sivusilmällä seurailla.

Välillä tuli jopa tunne kirjoittaa koko juttu uusiksi, mutta mielestäni se söisi koko ensikokemus-idean. Taitaa olla parempi idea kirjoittaa joskus yleisarvostelu, johon voisi lisätä muutamia tekemiäni löytöjä ja tarinoita aina kyseisestä animaatioteoksesta. Joka tapauksessa, halusin kuitenkin, että huomioit sen ettei ensikokemus kerro aina minun lopullista mielipidettä kokonaisuudesta.

DVD:n sisältö

DVD pitää sisällään kolme lyhäriä, joita ovat ”Casey Bats Again”, “Donald Applecore” ja “Lambert the Sheepish Lion”. Casey Bats Again on jatkoa Make Mine Musicissa nähdylle lyhärille. Lambert the Sheepish Lion on siitä mielenkiintoinen, että siinä tavataan Dumbossa nähty haikara uudelleen.

Kaikesta huolimatta katselin tätäkin elokuvaa mielenkiinnolla. Varsinkin kun tästä löytyi niin paljon pohdittavaa ja vihjeitä 40-luvun maailmasta. Myös visuaalisesti on mukava nähdä millaisin tekniikoin on saatu säästettyä kustannuksista ilman että tehdään liikaa kompromisseja laadussa. Ainahan aito ei ole se parhaimmalta näyttävä, vaan animaattorin pitää välillä uskaltaa toteuttaa omaa visiotaan oli se oppikirjan mukaan tai ei.

Oliko sinusta nuo löytämäni piilomerkitykset kaukaa haettuja vai oletko itsekin pohtinut vastaavia?

Ystäväsi,

Guf